Uusivuosi2026_AI
Lauantai 21.3.2026 | Pentti

Muut

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri kokoontui sunnuntaina 20.2. päättämään esityksistään hyvinvointialueiden luottamustehtäviin. Keskustan esittää hyvinvointialueen valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi Esko Lehtimäkeä (Teuva), sekä hallituksen puheenjohtajaksi Lasse Hautalaa (Kauhajoki). Hallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi esitetään Anneli Jäätteenmäkeä (Lapua). -Lupasimme vaaleissa huolehtia lähipalveluista. Keskustalle se tarkoittaa koko maakunnasta huolehtimista reunimmaisesta pitäjästä maakunta-keskukseen. Tänään...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina (21.2.) Pirkanmaan hyvinvointialueelle selvityksen sosiaali- ja terveystoimea ja pelastuslaitosta koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 26 §:n mukaisen selvityksen siirtyvästä omaisuudesta, sopimuksista, vastuista ja vuokrattavista tiloista. Lisäksi hyvinvointialueelle annettiin arvio siirtyvän henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja...
Alavuden kaupunginvaltuuston päätöksiä 21.2.2022 Ennen kokouksen alkua luovutettiin Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivänä 2021 myöntämät kunniamerkit seuraaville: Koulunjohtaja Matti Saari, Suomen Leijonan ansioristi Maankäyttöjohtaja Kimmo Toivola, Suomen Leijonan ansioristi Jalostussuunnittelija Juha Toivola, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Lasipelto II alueelle on syksystä 2019 alkaen valmisteltu muutosta, jolla mahdollistetaan teollisuusalueen...
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 19 koronapotilasta, maakunnan terveyskeskuksissa koronapotilaita on peräti 28. Lisäksi alueen hoivakodeissa on todettu useita tartuntaryppäitä. Maanantaina kokoontunut Nyrkki suosittelee maaliskuusta lähtien työpaikkakohtaista harkintaa etä- ja läsnätyön yhdistämiseen. Nyrkki muistuttaa, ettei omikron-aalto ole vielä ohi. Hyväksi havaitut terveysturvalliset käytännöt on syytä...
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri on syvästi huolissaan maatalouden kannattavuuskriisistä ja sen laajamittaisesta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Huoltovarmuuden ylläpito on kansallinen velvollisuus. Ensisijaisesti ratkaisu jyrkkään kannattavuuden romahtamiseen löytyy vain tulonmuodostuksesta ja sen oikeudenmukaisemmasta jaosta, jossa jokainen ruokaketjun tärkeä lenkki saa riittävän korvauksen tekemästään työstä sekä kulunsa katetuksi. Kansallisesti huoltovarmuuden...
KyKy – Akaa Volley 210326
Pentti Hautala/ J-Pnews Kuortane/ Ähtäri Helmikuun viimeiset pyhäseudut ja maaliskuu on parasta laturetkien, sekä muiden hiihto ja lumitapah-tumien järjestämisen aikaa. - Alkutahdit annettiin Akkojärvi- hiihdossa jo tammikuussa ja Killikoskella viime viikolla. Jatkoa seuraa Kuurtanes- hiihdossa pe. 18.2.-su. 20.2. Perjantaina- ja lauantaina laturetkeillään omatoimisesti, omin eväin. Sunnuntaina ovat...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
8.9 ° C
8.9 °
8.2 °
56%
5.7kmh
0%
su
6 °
ma
8 °
ti
4 °
ke
2 °
to
5 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450