Hautamäki Motorsport/Jari Kohonen/J-Pnews
KUOPIO
Ville Hautamäki–Toni Raiski
Mitsubishi Lancer Evo IX
IsoValkeinen SM-ralli
4.2.2023
Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu ajettiin upean talvisissa olosuhteissa Kuopion ympäristössä. Ville Hautamäki ja Toni Raiski jatkoivat siitä, mihin Rovaniemellä jäivät. Tuloksena oli kauden toinen voitto.
Kisan lähtökohdat olivat vähintäänkin haastavat. Rovaniemellä auto antoi hieman viitteitä siitä, että...
Etelä-Pohjanmaan liitto toteutti syyskuussa 2022 sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen, jossa sosiaalisen median käyttäjät julkaisivat kuvan muodossa oman visionsa tulevaisuuden Etelä-Pohjanmaasta ja osallistuivat samalla kilpailuun.
Haaste keräsi kaikkiaan n. 300 kuvaa, joista tuomaristo valitsi parhaat. Enimmäkseen kuvat käsittelivät luontoa ja maaseutua. Kuvien kärkikymmenikkö on nyt näyttelykiertueella Etelä-Pohjanmaan...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Tammikuun viimeisenä- ja helmikuun ensimmäisinä päivinä bongattiin pihoissa lintuja, BirdLife Suomen järjestämässä valtakunnallisessa Pihabongaus tapahtumassa. Osanottajia oli runsaasti, lähes jokaiselta paikkakunnalta.
Kun lopullinen osanottajamäärä valmistui perjantaina 4 päivänä helmikuutta, niin bongaajien määräksi saatiin todeta 24 047. Eri paikkoja ja pihoja oli mukana 16...
Suomen Pesäpalloliitto/J-Pnews
Pesäpallon naisten ja miesten Halli-SM-turnaukset käynnistyvät nyt viikonloppuna neljällä paikkakunnalla. Ensimmäinen naisten lohkovoittaja on selvillä jo lauantain aikana Joensuussa. Järvipohjalaiset Alajärvi ja Vimpeli aloittavat ekana miehissä Alajärven Pallohallissa.
Pesäpallon Halli-SM:n alkulohkoja pelataan viikonloppuna Joensuussa, Seinäjoella, Alajärvellä ja Kajaanissa. Joukkueet on jaettu neljään alkulohkoon, joista...
Pentti Hautala
Suomi on sitoutunut, pohjoisesta sijainnistaan huolimatta, monenlaisiin kansainvälisiin, eteläisten maiden keksimiin ilmasto sopimuksiin. Täällä ministerit haluavat, että me pelastetaan koko maapallon ilmasto. Luulisi, että järki tuollakin taholla toimisi ainakin hieman oman kansa eduksi.
Näin siltikin, että todellisuudessa vain aniharvat maat viis veisaavat mainituista sopimuksista....
Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii Virroilla 19. -20.12.2022 välisenä yönä tapahtunutta törkeää varkautta, missä anastettiin huomattava määrä Tommy Hilfiger, Seiko ja Citizen rannekelloja.
Paikallisesta hautauspalvelu sekä kultasepänliikkeestä on anastettu huomattava omaisuus, mikä pääsääntöisesti muodostuu anastetuista Tommy Hilfiger, Seiko ja Citizen -kelloista. Lisäksi liikkeestä anastettiin vähäinen määrä kultakoruja.
Teko...















