Tiistai 23.12.2025 | Senni
Tango del norte on alansa ehdottomista huipuista koostuva yhtye, joka on konsertoinut ympäri maata niin konserttisaleissa kuin festivaalilavoillakin. Lauantaina 12.6.2021 klo 16 yhtyeen Piazzolla 100 -konserttia päästään kuuntelemaan Ähtärissä Pirkanlinnan kulttuurikeskuksessa sijaitsevassa Pirkansalissa. Tango del norte kunnioittaa konsertillaan Astor Piazzollaa, jonka syntymästä tulee tänä vuonna...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja tällä viikolla. Tartuntojen kokonaismäärä on 852. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 10 koronavirustartuntaa (ilmaantuvuus 5,2/100 000 asukasta). Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita. Uusia koronakuolemia ei ole myöskään todettu. Alueellamme on koronaan menehtynyt koko pandemian aikana...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Pentti Hautala/ J-Pnews ALAVUS / TÖYSÄ Alavudella on perinteinen vaalitouhu saatu alkuun todenteolla, kun keskustapuolueen toritapahtuma käynnistettiin maanantaina illansuussa Töysässä. Lähestyvät kunnallisvaalit innostivatkin kansaa oikein joukolla Sale Töysän pihamaalle, keskustelemaan kunnallisista ja valtakunnallisistakin asioista. Tärkeää oli myöskin tuttujen tapaaminen yli puoluerajojen. Paikalla oli Töysän kyläläisten lisäksi runsaasti...
Valtioneuvosto teki loppuvuodesta 2020 päätöksen, jolla Lehtimäellä eläneen Pentti Moision kuolinpesästä on Alajärven kaupungille tullut omaisuutta yhteensä 646.950,85 euroa. Varat on luovutettu Alajärven kaupungille. Valtioneuvoston päätöksen mukaan varat tulee käyttää Nelimarkka-museon ja sen osana olevan Nelimarkka-residenssin kunnostukseen, taiteilija- ja arkkitehtiresidenssitoiminnan edistämiseen, Alajärvellä sijaitsevien Alvar Aallon rakennusperintökohteiden ylläpitoon...
Soinin kunnanhallituksen päätökset 24.5.2021 Vuoden 2020 talousarvion ylitykset/tulojen alitukset Kunnanhallitus vielä tarkensi esitystään eräiden toimintamenojen ylityksistä. Aikaisemmin ylitys oli laskettu nettomenoista ja nyt kokonaismenoista. Samat ylityskohteet, mm. perusturva ja pudistuspalvelu, mutta summat muuttuvat. Tilinpäätös 2020 Vuoden 2020 tilintarkastus on päättynyt ja kunnanhallitus vie tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen valtuuston käsiteltäväksi. Hallintosäännön...
KyKy – Raision Loimu
Kolme edellistä Suomen mestaruutta voittanut Kirittäret Jyväskylästä lähtee pelinjohtajien papereissa paalulta myös alkavaan kauteen naisten Superpesiksessä. Kirittärien lisäksi pelinjohtaja-arvioiden kolme seuraavaa – Pesäkarhut Porista, Manse PP Tampereelta ja Lapuan Virkiä – ilmoittavat tavoitteekseen mestaruuden. Jyväskylässä on 2000-luvulla jääty vain kahdesti ilman naisten pesäpallon SM-mitalia ja...
-mainos-
Pikasuutari lomalla 2312-0601_2026
-mainos-
PENTTI_HAUTALA
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-10.6 ° C
-10.6 °
-11.8 °
91%
1kmh
0%
ke
-4 °
to
3 °
pe
1 °
la
0 °
su
-1 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450