Joulu_2025
Perjantai 26.12.2025 | Tapani, Teppo, Tahvo
East Volley vs KyKy-Betset 1-3 (22-25,19-25,32-30,26-28) East Volley Savonlinnasta pelasi mallikkaasti viime sunnuntain 1-sarjan ottelussa, mutta voitto jäi siltä kuitenkin kotiottelussa haaveeksi. Sarjaa johtavan Kyyjärven betonimiesten jalka oli vuorostaan kevyempi, sillä isäntäjoukkueen lauantaina pelaama viisi eräinen alkoi painaa väkisinkin kintereissä. Kaksi ensimmäistä erää KyKy sai kairattua vähemmillä...
Pentti Hautala/ J-Pnews ALAVUS/ TÖYSÄ Suomen Ladun paikallisyhdistys, vuonna 1983 perustettu Töysän Talsijat valitsi syyskokouksessaan yksimielisesti puheenjohtajana jatkamaan Markku Akonniemen. Akoniemen lisäksi yhdistyksen hallitukseen valittiin: Susanna Hautalahti, Tuulikki Hautala, Pirkko Raja-aho, Marja-Liisa Tuominen, Jukka Pellonpää, Terho Vilmilä ja Jorma Toopakka. Varajäseniksi Tuula ja Heikki Välkky (Ähtäri). Talsijoiden kunniapuheenjohtajaksi...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Järviseudun Pallokerho (JPK) juhlistaa seuran 25-vuotista taivalta viikon päästä lauantaina 13.11. Luvassa JKH Areenalla on viihdyttävää jääkiekkoa aamupäivästä iltaan saakka. Alajärven kaupunki takaa kaikkiin päivän ja illan otteluihin vapaan sisäänpääsyn. Päivän aloittavat JPK:n juniorijoukkueet, jotka kohtaavat sarjaotteluissa mm. JYP:n Jyväskylästä ja APV:n Alavudelta. Päivä huipentuu...
Kyky-Betset - Jymy Aka  3-1 (15-25, 25-10, 25-16, 25-19) Lentopallon miesten 1-sarjan paikallisottelussa Kyyjärvellä vierailijajoukkue Nurmon Jymy Akatemia antoi kamppailun ensimmäisessä erässä kunnon jytkyn. Viimeisetkin ennakkoluulonsa olivat nurmolaiset karistelleet viimeistään Möksyn maakuntarajalla ja uudistunut Jymy tuli ja iski isäntiä "vyön alle". Nuoriso tinttasi ottelun eka erässä tauluun...
Nyt 15-vuotias Tuukka Taponen voitti jo viime vuonna MM-hopeaa (viime vuoden marraskuun artikkeliimme pääset tästä). Aiemmin kolmen parhaan joukkoon on yltänyt Taposen lisäksi viisi suomalaista, muiden muassa Heikki Kovalainen vuonna 2000 (pronssia) ja Aaro Vainio vuonna 2009 (hopeaa).   Tuukalle MM-kulta Espanjan Campilloksessa tuli lopulta  ylivoimaisella...
KyKy – Raision Loimu
Nurmon Jymyn kasvatti ja viime kaudet Alavudella pelannut lukkari Antti Toivola vahvistaa Ankkureita kaudella 2022. Alajärven Ankkuritpesiksen tiedotteen mukaan Superpesiksessä kokemusta 27-vuotiaalle Toivolalle on kertynyt kasvattajaseura Nurmon Jymyn lisäksi Seinäjoen JymyJusseissa ja Koskenkorvan Urheilijoissa. Viime keväänä Antti esiintyi Vimpelin Vedon superpesismiehistössä lautasen äärellä harjoitusottelussa JymyJusseja...
-mainos-
Pikasuutari lomalla 2312-0601_2026
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-0 ° C
-0 °
-1.8 °
84%
1kmh
0%
la
1 °
su
-3 °
ma
-4 °
ti
-6 °
ke
-6 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450