Uusivuosi2026_AI
Maanantai 16.3.2026 | Ilkka
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Tuuri Tuurissa, Keskisen kyläkaupan laajalla kentällä nähtiin ja kuultiin, lauantaina sekä sunnuntaina toinen toistaan ihastuttavimpia koiria. Samalla nousi monelle, yleisönä paikalla olleelle koirakuume entistäkin korkeammalle. Onhan kyse, ihmisen parhaan eläinkaverin hankinnasta. Ja suurtapahtuman kruunasi kaunis kesäsää. Vain muutama sadepisara tipahteli taivaalta. Uhkaavia vesipilviä liikkui kauppakylänkin taivaalla....
Vakava onnettomuus sattui tänään perjantaina (10.6.) vähän ennen kello puoli viittä Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella. Etelä-Pohjanmaa pelastuslaitoksen mukaan Harjuntiellä sattuneessa tapaturmassa iäkäs mieshenkilö oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä jäänyt puristuksiin traktorin ja siihen kiinnitettynä olleen perälevyn väliin. Tapahtuneen huomasi naapuri, joka oli tullut paikalle. Tapaukseen liittyen ei epäillä rikosta....
Pentti Hautala/ J-Pnews Töysä/ Alavus Suomen Kylät ry. maakunnalliset -ja paikalliset kylä-yhdistykset sekä kylien aktiivit järjestävät lauantaina 11.6. jo kahdeksannen kerran Avoimet Kylät-päivän. Samaan aikaan vietetään myöskin Maa- ja Kotitalous-naisten Impin päivää. Mainittakoon, että ensimmäisten MKN, Impin päivää vietettiin 25 vuotta sitten. Alkujaan kertaluonteiseksi tapahtumasta tulikin suosittu...
Jarkko Ruohola/J-Pnews Virrat Varma kesän merkki Virroilla on se, kun höyrylaiva Tarjanne saapuu ensimmäisen kerran Tampereelta Virtain laivarantaan. Näin tapahtui illansuussa keskiviikkona (8.6.) Virtain kaupungin tervehdyksen kesäkauden avajaistapahtumaan toi kaupunginjohtaja Henna Viitanen. - Viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisia ja moni asia on muuttunut. Mutta yksi ei muutu ja hyvä...
Varautumisleiri tavallisille ihmisille arjen poikkeaviin tilanteisiin. Järjestää: Alajärven Reserviläiset ry. Ajankohta: la 11.6. - su 12.6.2022,  La klo 12.00- Su klo 15.00 Paikka: Menkijärvi Koulutusaiheet: aggregaatin toimintakuntoon saattaminen, kuinka ojavedestä saa juomakelpoista, puukon käyttöä, omista- ja kaverin varusteista huolehtiminen ym. ym. Perusjuttuja. Majoitus SA-puolijoukkueteltoissa, omilla varusteilla.  Ruokailu: Hernekeittoa...
Kuudestaan ry. on myöntänyt Leader- rahoituksen ”Matkailun kehityksen vuosikymmenet Ähtärissä” -hankkeelle. Hankkeen taustaa Hankeidea syntyi Ähtärin eläinpuiston valmistautuessa 50 vuotis- juhlavuoteen vuonna 2023. Juhlavuotta varten perustettu työryhmä pohti paitsi juhlavuoden tapahtumia, myös Eläinpuiston vaikutusta Ähtärin elinkeinoelämän kehittymiseen. Tähän saakka ei ole tehty tarkempaa selvitystä asian tiimoilta,...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
0.5 ° C
0.5 °
0.2 °
89%
2.1kmh
100%
ke
6 °
to
8 °
pe
5 °
la
7 °
su
8 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450