Alavuden kaupunki kesä_2025
Keskiviikko 10.9.2025 | Kalevi, Kaleva
Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokuntaryhmän vastaava Mikko Savolan mukaan kansainvälisen yhteisön on kannettava vastuunsa myös Afganistanin vallanvaihdoksen jälkeen, ettei Afganistanista muodostu terrorismin, huumekaupan leviämisen ja alueellisen epävakauden alustaa. - Afganistanissa saavutettiin kahden vuosikymmenen ajan merkittäviä edistysaskelia yhteiskunnallisessa kehityksessä, naisten ja tyttöjen aseman...
Vietä ikimuistoinen yö Nuku yö ulkona -tapahtumassa Lehtimäellä elokuun viimeisenä viikonloppuna Suomen Latu haastaa kuudennen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenselän Samoilijat ry järjestää kaikille avoimen Nuku yö ulkona -tapahtuman Lehtimäen Muilusenpuron kankaalla, hämyisän luonnonvaraisen puronnotkon läheisyydessä lauantaina 28.8. klo 15...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
- Yrityksemme eri osiot ovat laajentuneet huomattavasti viime vuosina, joten teatterin osalta vetovastuu vaihtuu, kertovat Wanhojen Wehkeiden yrittäjät Merja Välilehto ja Jari Lasonen. -Heitimme ilmaan kysymyksen ottaisiko Viihdytysryhmä Vartiossa vastuun teatteri puolesta, kertoo Merja. -Vartiossa ryhmä (Jukka Paananen, Jarkko Järvenpää, Tarja Kultavuori ja Arja Piilo)...
Viimeisiä lankkuja kiinnitetään Soinin urheilukentän katsomorakennuksiin, juoksuradat ovat valmiit. Kenttä odottaa kovia kilpailuja. Hankekoordinaattori Kari Laasala kertoo, hankkeen tavoitteena on ollut rakentaa lähiliikunta-alue, jonka keskeinen sijainti mahdollistaa eri ikäryhmille monipuolisen ja turvallisen liikunta-alueen. Lasten liikunnan kasvattaminen kaikin keinon on Soinin Sisu ry:n tärkeä tavoite.  Hyvät...
Tänä vuonna 20. elokuuta vietettävä festivaali on järjestyksessään neljäs Ylävesien yö. Kaupunkifestivaali syntyi ideasta koota ihmiset yhteen viettämään rennosti aikaa ja löytämään Ähtärin lukuisat käyntikohteet, harrastusmahdollisuudet ja osaajat. Festivaali käynnistyy tuttuun tapaan klo 12 Eero Hiirosen puiston Ylävedet-veistokselta, Ähtärin muistomerkiltä. Opastetulla Veden polku -kulttuurikävelykierroksella nähdään ähtäriläisen...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupungin Galleria Virinässä voi elokuun 28. päivään saakka käydä tutustumassa keravalaisten, ystävättärien Anneli Siltasen ja Paula Pitkäsen kesätunnelmaiseen ja värikkääseen taidenäyttelyyn. Molempia heitä yhdistää innostus kuvataideharrastukseen. Sekä Anneli Siltanen, joka lähtöisin Virroilta, että Paula Pitkänen ovat molemmat käyneet kansalaisopiston kursseilla ja oppineet...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
20.5 ° C
20.5 °
20.2 °
76%
3.6kmh
0%
to
22 °
pe
20 °
la
18 °
su
13 °
ma
13 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450