Alavuden kaupunki kesä_2025
Lauantai 13.9.2025 | Orvo
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven palokunnan sammutusyksikkö sai hälytyksen maastopalolle Juutintielle Kurejoelle tänään illalla vähän ennen kello kahdeksaa. Alajärven palokunnan päivystyksestä kerrottiin tulen saaneen alkunsa päivällä tilalla poltetuista roskista. Tilan naapurissa oli huomattu kyteneen palon lähteneen leviämään muun muassa tilan ulkorakennusten ja traktoritallin lähettyvillä. Päärakennus sijaitsee hieman...
Leader Aisapari teki viime vuonna 75 myönteistä hankepäätöstä, joihin ohjattiin hankerahoitusta runsaat 1,9 miljoonaa euroa. Yritystukia oli 25 (runsaat 446 000 euroa), yleishyödyllisiä investointeja 32 (runsaat 537 000 euroa) ja kehittämishankkeita 18 (runsaat 995 000 euroa). Kehittämishankkeisiin sisältyy yksi alueiden välinen hanke sekä viisi kansainvälistä...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Linja-auto ja säiliöauto törmäsivät valtatien 19 ja Ekolantien risteyksessä Kauhavalla. Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi viisi alaikäistä matkustajaa, joista kaksi ja yksi aikuinen toimitettiin Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan hoidettavaksi. Säiliöautosta ei ole vuotanut polttoainetta. Paikalle oli hälytetty useita pelastusyksiköitä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan pelastuspalveluista. Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan on tuotu kolme ruhjeita...
Pentti Hautala SUOMENSELKÄ Kulunut talvi oli hiihtoharrastajille tämän vuosituhannen paras lumen ja säiden suhteen. Talven jatkoksi olemme saaneet nauttia myös harvinaisen komeasta alkukeväästä ja Suomessa niin perinteisestä takatalvestakin. Meille lintujen tarkkailijoille ja kuvaajille kevät on ollut myöskin vuosituhannen paras. Lintujen muutto on ollut runsasta, kun lintureitit ovat...
Alajärven kaupunginjohtajan, Lappajärven ja Vimpelin kunnanjohtajien matka jäälautalla alkoi. Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin kuntajohtajien talvinen yhteistyö on tulossa päätökseensä lauttamatkalla Lappajärvellä Jääkaruselleistaan tuttu keksijä Käpylehto on rakentanut jäälautan Lappajärven pohjoispäähän kesäteatterin viereen. Miehistönä on kolme kuntajohtajaa: Vesa Koivunen (Alajärvi), Sam Leijonanmieli (Vimpeli) ja Sami Alasara (Lappajärvi). Koska...
Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT Virtain kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti keskiviikkoiltana (28.4.) liittyä Tampereen aluekeskusrekisteriin 1.1.2022. Tampereen aluekeskusrekisteri on aloittanut toimintansa vuoden 2019 alusta. Tällä hetkellä on mukana 28 seurakuntaa. Tampereen hiippakunnassa on vielä ennen Virtain seurakunnan päätöstä ollut 12 seurakuntaa, jotka eivät kuulu Tampereen aluekeskusrekisteriin. Vuoden 2022 alusta lukien kaikkien...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
hajanaisia pilviä
12.7 ° C
12.8 °
10.8 °
94%
2.1kmh
69%
su
14 °
ma
14 °
ti
13 °
ke
12 °
to
13 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450