IMTA:n Model of the Year kilpailu on maailman suurin mallitapahtuma, jossa ympäri maailman tulleet mallit kilpailevat.
Kilpailijat Cia-Catharina Iso-Tuisku, Valtteri Holkkola ja Enni-Sofia Mäkelä selviytyivät loistavasti ja samalla tekivät suomea tunnetuksi ympäri maailman.
Kilpailijoiden matka kohti suurta mallimaailmaa eteni isolla harppauksella. Cia-Catharina Iso-Tuisku sijoittui Junior Model of the...
Aikaa on tullut vietettyä vähän pitempään Satumetsässä Nennulin ja muiden Satumetsän kavereitten kanssa ja nyt olisi kiva seikkailla lasten kanssa.
Elokuun kolmastoista taideleiriseikkailu starttaa Vimpelin Sääksjärvellä ja Ninni sekä Nennuli kutsuu kaikkia leikki-intoisia leikkimään Satumetsän maisemiin. Musiikkia, taitelua ja osallistuvaa teatteria Päämajan tiloissa. Ikimuistoinen päivä...

Sunnuntaina Karstula Areenalla järjestetyn ”Mahtavan Autobingon” pääpalkinnon eli farmari-Peugeotin voitti Leena Rannila Vehulta.
Onnekasta auton uutta omistajaa onnitteli Karstulan Kivan puheenjohtaja Markus Muhonen. Autobingon palkintoluettelo oli jälleen todella runsas.
Auton lisäksi kantoivat voittajat kotiin viemisinään muiden muassa moottorisahan, painepesurin, vuoden sokerit, puolen vuoden kahvit sekä puolitoista...
Soinissa vietettiin kruunuhäitä parin vuoden tauon jälkeen.
Kulkuetta oli reitin varrella seuraamassa satoja iloisia katselijoita. Seurattavaa riitti, sillä kulkueessa oli yli viisikymmentä tanssijaa, hääväkeä ja kylän kersoja. Ja tietenkin rääväsuinen piika ja hienosti laulaneet häjyt.
Itse Yhteistalon alueella oli järjestäjät ja lapset mukaan lukien viitisen sataa...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Pitkän korona-ajan jälkeen konserttiyleisö on löytänyt musiikkitapahtumien pariin ja nauttii yhdessä esiintyjien kanssa musiikista.
KesäVirratSoi-musiikkijuhlien päätöspäivänä, sunnuntaina (17.7.) musiikin ystävät suuntaavat sankoin joukoin Virroille. Päätöskonsertin esiintyjänä, erityisellä kirkko-ohjelmalla, on loistava Apocalyptica. Tämän konsertin liput on loppuunmyyty. Juhlien muihin konsertteihin löytyy lippuja. Torstai-illan (14.7.)...
Soinin musiikinharrastajat ry sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Soinin yhdistys ry toivottavat kaikki tervetulleiksi perhepiknikille Soinin Yhteistalon nurmikentälle perjantaina 29.7. klo 16-19.
Koko perheen tapahtumassa on tarjolla monipuolista ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Laululeikkituokiot Even & Ossin sekä Markku Keski-Mäenpään seurassa vievät hauskalle seikkailulle musiikin maailmaan. Noin puolen...














