Ähtärin kaupunki avaa modernin etätyötilan keskustaan

0
Etä-Hantsan tiloja testaamassa Kerttu Heinämäki (vas.), Tea-Hanna Leino, Marjo Mäkipelto ja Tuomas Collin Ähtärin kaupungilta.

Ähtärin keskustassa sijaitseva vapaan sivistystyön tila Hantsa valjastetaan kesäksi etätyötilaksi. Toukokuusta elokuun loppuun saakka voi Etä-Hantsasta varata edulliseen hintaan työskentelytilaa päiväksi, viikoksi tai pidemmäksi aikaa. 

Etä-Hantsan varauskalenteri on esillä Ähtärin kaupungin verkkosivuilla. Kalenterivarauksiin pääsee etusivun Etä-Hantsa-bannerin kautta. Etätyöpäivän hinta on kuusi euroa ja viikosta tai pidemmästä varausjaksosta saa tuntuvan alennuksen. Kerralla Etä-Hantsaan mahtuu 15 etätyöläistä. Tilojen etätyökäyttöä pilotoidaan kesän 2022 ajan.

Tuomas Collin

− Meiltä on aika-ajoin tiedusteltu etätyötiloja Ähtärin keskustasta ja Etä-Hantsa on vastaus tähän tarpeeseen. Vastaremontoidut tilat sijaitsevat keskeisellä paikalla palveluiden äärellä. Ilmaista parkkitilaa on runsaasti ja Ähtärin keskustan hyvät lounaspaikat kivenheiton päässä. Etä-Hantsassa on myös jääkaappi, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni, joten lounaan tai välipalan voi syödä myös toimistolla työn lomassa, kertoo Ähtärin kaupungin rakennuttaja- ja kiinteistöpäällikkö Tuomas Collin.

Etä-Hantsan tilat on varustettu ergonomisilla, säädettävillä kalusteilla. Noin 127 neliömetrin tila on jaettavissa erikokoisiin luokkiin, mikä takaa etätyöläisille työskentelyrauhan. Etä-Hantsa tarjoaa käyttäjilleen myös huippuluokan esitystekniikan sekä langattoman netin.

Ostolantie 11:n kakkoskerroksessa sijaitseva Hantsa on aiemmin ollut toimistokäytössä. Tila remontoitiin perusteellisesti alkuvuodesta 2022 ja otettiin vapaan sivistystyön käyttöön huhtikuun alussa. Lakeudenportin kansalaisopisto on Hantsan pääkäyttäjä kesäkauden ulkopuolella ja myös yhdistykset ja järjestöt voivat varata Hantsasta tiloja kokous- ja luentokäyttöön.


 

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI