Ähtärissä järjestetään perinteiseen tapaan itsenäi-syyspäivän juhla maanantaina 6.12.2022. Juhlaa edeltävät jumalanpalvelus ja kunnianosoitukset sankarihaudoilla. Itsenäisyyspäivän juhlapuhujana on ähtäriläissyntyinen, nykyisin Helsingissä vaikuttava tekniikan tohtori Matti Hämäläinen.
Hämäläinen työskentelee Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksen johtajana ja professorina Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella. Ennen nykyistä pestiään hän toimi mm....
Pohjanmaan Sosialidemokraatit piti syyspiirikokouk-sen Seinäjoella.
Puhujavieraana kokouksessa oli eduskunnan varapuhemies Antti Rinne. Piirikokouksessa täydennettiin piirihallitusta yhdellä jäsenellä. Piirihallitukseen valittiin Sini Karjalainen Mustasaaresta. Muuten piirin puheenjohtajisto ja piirihallitus jatkavat kaksivuotiskauttaan 2022-2023. Piirin kunniajäseneksi kutsuttiin Martti Alakoski Kurikasta, Marja-Leena Korpimäki Kauhavalta ja Kari Urpilainen Kokkolasta. Kokous pidettiin...
Yhteisöpedagogi(AMK), työyhteisön kehittäjä Ira Vuorenmaa on nimitetty Ähtärin kaupungin hankepäälliköksi 1.1.2023 lähtien.
Hankepäällikön ensisijaisena tehtävänä on aktivoida ja kehittää Ähtärin kaupungin hanketoimintaa sekä kartoittaa ja luoda yhteistyömahdollisuuksia eri toimijoiden kesken.
Hankepäällikkö tekee tiivistä yhteistyötä erityisesti kaupungin elinvoimatoimen kanssa, mutta yhteistyökumppaneita ovat yhtä lailla vapaa-aikapalveluiden, sivistystoimen ja...
Alajärven kaupungin Itsenäisyyspäivää vietetään tiistaina 6.12.2022.
Alajärven kirkossa kello 10 ja Lehtimäen kirkossa kello 13 alkavien sanajuma-lanpalvelusten jälkeen ovat vuorossa seppelten laskut sankarimuistomerkeille.Pääjuhlaa ei tänä vuonna järjestetä vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
Alajärvellä Itsenäisyyspäivä valkenee reserviläisten sytyttämien ulkotulien myötä. Pa-dat sytytetään mm. Kurejoella, pikkulottien muistomerkille kirjaston pihapiirissä, pa-lotallin...
Liikumme päivittäin tienpäällä. Tieliikennettä ohjaavia liikennemerkkejä on uudistettu, ja lisäksi on tullut uusia liikennemerkkejä ja lisäkilpiä. Ovatko ne tuttuja? Kiertoliittymiäkin on jo monissa taajamissa, mutta koska sitä vilkkua pitää näyttää, ja miten ympyrässä pitäisi ajaa? Liikenteessä on monenlaisia riskejä, osaammeko ennakoida?
Tule vahvistamaan osaamistasi ja...














