Ähtärin kaupunki jakoi Ylävesien yö - kaupunki-tapahtumassa perjantaina 20.8.2021 sivistys- ja hyvinvointilautakunnan myöntämät vuoden 2020 nuorisopalkinnot sekä kulttuuripalkinnon, joka tällä kertaa jaettiin elämäntyöstä. Kirjastoautovirkailija-kuljettaja Juhani Akonniemi sai elämäntyöstään kulttuuripalkinnon. Akonniemi on tehnyt Ähtärin kaupungilla töitä suurella sydämellä melkein koko työuransa. Työvuosia hänelle kertyi kaikkiaan lähes...
Omaolo – sähköinen palvelu oireiden arvioimiseen otetaan käyttöön Pohjanmaalla Omaolo-palvelua otetaan käyttöön Pohjanmaalla syyskuun alussa, aluksi Vaasassa ja Pietarsaaressa. Omaolo on sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava, joka tukee oireiden itsehoitoa ja auttaa asiakasta arvioimaan hoidon tarvetta. Työkalun kautta hoitohenkilökunta voi antaa asiakkaalle...
Pariss models kesäkurssi
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
PENTTI HAUTALA Vielä 1900-luvun lopullakin oli sellainen tähellinen tapa, että kesäisin ja varsinkin syksyllä ennen talven tuloa putsattiin näköesteiksi kasvaneet risupöheiköt ja puut pois maanteiden läheisyydestä. Hommaa hoidettiin niin sanottuna työttömien työllistämistyönä. Tällaisesta toiminnasta oli monenlaista hyötyä. Näistä mainittakoon, että työtä vailla oleville järjestyi palkkatuloja ja...
Pentti Hautala/J-Pnews ALAVUS Kyläkauppias Vesa Keskinen hankki taannoin yrityksensä majoitustarpeisiin ja muiden kansalaistenkin käyttöön Alavuden kaupungilta hotellikiinteistön. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa Hotelli Alavudessa on kesän aikana toteutettu pääasiassa majoitustoimintaa. Heti kaupan varmistuessa Vesa kertoi, että syksyn tullen elvytetään hotelliin alkuperäistä toimintaa. Sellaista mitä se oli kyläkuppiaankin poikavuosien aikaan. Yökerho...
Vimpelin kunnanvaltuusto on suorittanut valintoja valtuustoon, kunnanhallitukseen ja lautakuntiin seuraavasti: KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VALINTA TOIMIKAUDELLE 1.8.2021-31.5.2023 Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti kunnanvaltuuston puheenjohtajiston ajalle 1.8.2021-31.5.2023 seuraavasti: kunnanvaltuuston puheenjohtaja Yrjö Koivukoski, 1. varapuheenjohtaja Pasi Sova 2. varapuheenjohtaja Jukka-Pekka Uusitupa. KUNNANHALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE 1.8.2021-31.5.2023 Keskustelun aikana valtuutettu Matti Latvala ilmoitti puolueiden ja ryhmien välisien...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN