Toimitus -
0
7.12.2021 kokoontunut Nyrkki totesi epidemiologisten kriteerien säilyneen ennallaan ja Etelä-Pohjanmaan jatkavan koronapandemian leviämisalueena.
Alueella on voimassa aluehallintoviraston määräämä kokoontumisrajoitus, joka kieltää kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys on voimassa ajalla 6.12.2021–5.1.2022.
Vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille toiminnanharjoittaja voi ottaa käyttöön KORONAPASSIN....
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven ja Lehtimäen yksiköt saivat hälytyksen liikennevälinetulipalolle tänään iltapäivällä noin kello puoli kolmen aikaan. Alajärven Latonevan turvetyömaalla oli syttynyt työkone liekeihin.
Toistaiseksi vielä tuntemattomasta syystä syttynyt kauhakuormaaja oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.
Pelatuslaitoksen päivystävä palomestari Henri Pajander kertoi toimituksellemme, että työkoneen kuljettaja oli toiminut...

Kansanedustaja Peter Östman (KD) peräänkuulutti puolustuspoliittista selontekoa koskevassa Kristillisdemokraattien ryhmäpuheessa yhä vankempia otteita kriisivalmiuden parantamisessa.
- Maailmanpoliittisten suhteiden kiristyessä turvallisuuspolitiikan rooli korostuu. Jännitteiden vähentämisen ja rauhan rakentamisen tavoite nousee yhä tärkeämmäksi, ja se on läsnä yhä useammilla yhteistyöareenoilla, Östman totesi.
Hänen mukaan muun muassa Suomen pian...
Nuorten tulevaisuususko heikkenee sitä enemmän, mitä kauemmas edetään heidän omasta elämästään. Nuorten odotukset ja toiveet omalle tulevaisuudelle ovat melko maltillisia ja perinteisiä: oma asunto, perhe, työ, harrastukset ja ystävät ovat tärkeitä nuorille myös tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten säätiön Maailma 2050 -selvitys vahvistaa nämä jo...
Sampo vs KyKy-Betset 3-2 (19-25,23-25,25-21,25-21,24-22)
Eränumerot kaiken kertoo, Sampo oli kaksi pikku pistettä parempi maraton pelissä.
Kyllä voittoa tarjottiin Nopolaan mutta isännät, "Sammon haltijat", taistelivat joka pallosta ja viimein ratkesi peli konkari Lasse Räisäsen hyökkäykseen.
- Oli siinä meilläkin samat saumat ottaa voitto mutta nyt oli Sammon vuoro....

Odotettu 60. Soinin Opyn toimittama Soinin joulu tulee myyntiin tiistaina 7.12. Koululaiset myyvät ja saavat hinnasta (10 €) osan luokan retkikassaan.
Myyntipaikoiksi tulevat Oiva Takala ky, K Market Kaneli ja S-Market Soini. Lehdet tulevat myyntipaikkoihin tiistaina iltapäivällä.
Postitettavat lehdet voi tilata suoraan tekstiviestillä 040-5722234 tai sähköpostilla rami.puro@soini.fi. Postituksiin lisätään...