Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Vuonna 2016 aloitti teologian maisteri Jussi Peräaho hoitamaan Alavuden seurakunnan kirkkoherran virkaatekevänä.
Vuoden 1917 toukokuussa hänet valitsi kirkkovaltuusto yksimielisesti, ilman vaaleja vakituiseksi kirkkoherraksi.
Taannoin sitten julistettiin auki Lapuan tuomioseurakunnan tuomiorovastin virka. Ja samalla avautui Peräahon Jussille mahdollisuus uusiin haasteisiin Lapualla, koko ajan asuinkaupunkina pysyneellä...
Vauvarahaa, lahjakortteja ja tavaralahjoja - Näin kunnat muistavat vastasyntyneitä kuntalaisia vuonna 2022.
Kuntaliitto toteutti alkusyksystä 2022 selvityksen kuntien tavoista muistaa vastasyntyneitä kuntalaisia ja samalla houkutella kuntaan uusia asukkaita. Manner-Suomen 293 kunnasta tieto muistamisesta saatiin 280:stä, eli 96 % kaikista kunnista. Edellisen kerran vauvarahan maksamista on...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina (26.9) yksimielisesti Keiturinsalmen asemakaavan vastineet ja kaavaehdotuksen ja asetti asemakaavan nähtäville. Kaavaehdotuksesta on aiemmin poistettu yhteissaunat.
Aiemmin esillä olleesta asemakaavan muutoksesta koskien VL-alueita saatiin luonnoksesta yksi kommentti ELY-keskukselta. ELY-keskus pitää hyvänä asiana, että asemakaavan muutoksessa poistettiin virkistysalueille merkityt saunojen rakennusalat...
Soinin kunnanhallituksen kokouksen 26.9. päätöksiä
Kylien kehittämisrahan vuoden toisen hakukierroksen perusteella kunnanhallitus myönsi kehittämisrahaa Vehun maa- ja kotitalouseuralle, Laasalan kyläseuralle, Saurun Seudun maa- ja kotitalousnaisille sekä Kukonkylän kyläyhdistykselle.
Jääkiekkoilija Jennika Ojalan kanssa aloitetaan yhteistyö hankkimalla peliasumainonnalla kunnalle näkyvyyttä.
Kunnanhallitus hyväksyi Vuorenmaan kylässä olevan Aholan tilan hirsirunkoisen päärakennuksen...
Elokuussa järjestetyistä maalaismarkkinoista on muodostumassa uusi virkistävä perinne Farmin pihalle, kiitos myyjien ja kävijöiden.
Nyt lauantaina 1.10. vietetään seuraavia maalaismarkkinoita samassa hengessä tunnelmallisessa Farmin pihapiirissä. Kuten aiemminkin, myyntipaikan varanneille myyjille paikka on ilmainen ja kaikilla kävijöillä on vapaa pääsy Farmin alueelle klo 10-16
.
Rapsutuksia, poniajelua...


Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen investointisuunnitelman. Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston kokous järjestettiin maanantaina 26.9.2022.
Aluevaltuusto hyväksyi laajan keskustelun jälkeen hyvinvointialueen investointisuunnitelman vuosille 2023–2026.
Suunnitelmassa esitetään varsinaisia investointeja vuodelle 2023 yhteensä 28,2 miljoonan euron edestä. Lisäksi investointeja vastaavia sopimuksia on noin 85 miljoonaa. Investointisuunnitelma lähetetään seuraavaksi sosiaali- ja terveysministeriölle, sisäministeriölle ja valtiovarainministeriöille.
Asian...