Tiistai 23.12.2025 | Senni
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain sivistyslautakunta hyväksyi keskiviikkona (21.9) osaltaan esitetyn muutoksen perhepäivä-hoitajien palkkaukseen 1.10.2022 alkaen siten, että kiinteäksi peruspalkaksi tulisi 2004,68 euroa/kuukausi. Palkkausta koskeva asia välitetään henkilöjaoksen käsittelyyn. Kyseinen palkkausasia koskee viittä perhepäivähoitajaa. Päätettiin, että varhaiskasvatusyksiköt pidetään suljettuna seuraavasti: Killinkosken päiväkoti 27.12-30.12 2022 ja 27.2-3.3. 2023,...
Pentti Hautala/ J-Pnews Maakunta Tämän syksyn karhunmetsästys Etelä-Pohjanmaalla sujui onnistuneesti ja loppui melko lyhyeen. Lapualla kaadettiin 4. päivä syyskuuta naaras ja Soinissa uros 13.9. Tietojen mukaan Lapualla onkin edellisestä karhunkaadosta kulunut peräti 100-vuotta. Perinnetiedon mukaan edellinen karhu kaadettiin Lapuan alueella 1920-luvun alussa. Soinissa sitä vastoin on muodostunut kontion...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Historian havinaa ja kotimaisen palloilun historiaa koetaan Kyyjärven liikuntahallilla tulevana sunnuntai-iltana, kun kausi 2022 - 2023 polkaistaan todenteolla käyntiin. Tutuntuttaja liigakuvioita on nyt ensimmäistä kertaa hämmentämässä Suomenselän ja Järvi-pohjanmaan seutukunnista ponnistava palloiluseura. Mestaruusliigan eliittiin, eri sarjatasoilla kuljettu, matka on ollut pitkä ja monenkirjava. Nyt nautitaan. 18...
Soini-seura ry järjestää la 1.10.22 klo 10.00 – 14.00 syysmarkkinat Kuninkaantuvan alueella Soinin kunnantoimiston vieressä osoitteessa Multiantie 27 C, kertoo Soini-Seuran puheenjohtaja Lasse Autio Myyntiartikkeleita on laidasta laitaan antiikista nykypäivään. Mm. Arabian astioista voi tehdä löytöjä ja vanhoihin hattuihin mieltynyt löytää omansa. Polkupyöriin uusia renkaita...
Sivistyslautakunnan päätöksiä kokouksesta 21.9. Soinin kunnassa toimii lukuvuoden 2022-2023 maksuton musiikkileikkikoulu yhteistyössä Alajärven musiikkiopiston kanssa. Lautakunta hyväksyi esitetyn kustannusarvion ja viiden ryhmän ostamisen soinilaisille lapsille. Myös kotona hoidettavat varhaiskasvatusikäiset olisivat voineet muskareihin osallistua, mutta ilmoittautumisaikana ei ilmentynyt yhtään innokasta. Maksuttoman muskarin kustannukset katetaan ainakin osittain...
KyKy – Raision Loimu
Pentti Hautala    Muistan muinoin, "wanhaan hyvään aikaa", kun Lehtimäellä suoritettiin seurakuntavaalit niin sanotulla sopuvaalilla. Ehdokkaita oli niin paljon kuin seurakunnassa valtuustopaikkoja. Taisi pitää värvätäkin ehdokkaita, että saatiin luottamuspaikat täytettyä. Näin Lehtimäellä säästettiin runsaasti rahaa, varsinaiseen seurakunnalliseen toimintaan. Eikä tarvinnut värvätä ja puolipakolla asettaa ketään ehdokkaaksi vaaleihin. Minä toimin...
-mainos-
Pikasuutari lomalla 2312-0601_2026
-mainos-
PENTTI_HAUTALA
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-10 ° C
-10 °
-11.8 °
91%
2.1kmh
0%
ke
-3 °
to
3 °
pe
0 °
la
1 °
su
-3 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450