(Kansanedustaja Mikko Savolan puhe tilaisuudessa)
Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran 70 vuotta ansiokasta toimintaa metsästyksen, riistanhoidon, kenneltoiminnan ja ammunnan parissa on kunnioitettava saavutus. Kiitoksen tästä ansaitsette te, seuran aktiivinen ja aikaansaava jäsenistö.
70 vuoden aikana moni asia on varmasti seuran toiminnassa muuttunut tai hioutunut toiseen muotoon. Kyky...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
SAUL:n polkujuoksun SM-mestaruudet ratkottiin Virtain Torisevan maisemissa. Kisaan osallistui lähes 80 juoksijaa
Virtain Urheilijoiden hiihto- ja suunnistusjaosto järjestivät lauantaina (6.7.) ensimmäisen kerran Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL:n) polkujuoksun SM-kisat Torisevan jylhän kauniissa maastossa. Kisa saatiin vielä läpi melko mukavissa sääolosuhteissa, sillä rankka-sateet olivat hellittäneet otteensa...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Tuuri
Pompannapit Finlandian järjestämänä kokoontuivat Fiat autojen pienimmät edustajat menneiltä vuosikymmeniltä Tuuriin, aika-ajoittaisen sateen ja pilvipoutaisen sään sävyttämänä lauantaina.
Keskisen Kyläkaupan hiekkakentällä ihasteltavana, monille muistorikkaita autoja 1950-80 luvuilta. Yhteiseen kokoontumiseen oli saavuttu eri puolilta Suomea.
Kentällä oli ihailtavana kymmeniä "pompannappeja". Niin aitoja Italiassa valmistettuja...
Hyvää ja kaunista Alavudella | Alavus-mitali Kolmas Nainen -yhtyeelle
Alavudella vuonna 1982 perustettu, legendaarinen Kolmas Nainen -yhtye juhlii 40- vuotista uraansa konserttitapahtumassa Alavuden montulla 6.8.2022.
Tilaisuuden yhteydessä yhtyeelle luovutetaan 125. Alavus-mitali. Yhtyeellä on merkittävät musiikilliset ansiot ja yhtye on toiminut jo neljän vuosikymmenen aikana erityisen ansiokkaalla...
Perjantaina 19.8.2022 Ähtärissä vietetään viidettä kertaa Ylävesien yö -kaupunkifestivaalia. Upean ohjelman kruunaa Ähtärin oman pojan, Jesse Kaikurannan esiintyminen Kultaisella korilla klo 21.00. Ennen Jesseä Kultaisella korilla esiintyvät mm. Herkät Jampat klo 18.00 ja Pasanen klo 19.30.
Jesse Kaikuranta on taitava, Ähtärissä varttunut laulaja, joka sai...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelijat lähtevät maakuntakierrokselle. Syksyn aikana järjestetään yhteensä kahdeksan yleisötilaisuutta. Kierros starttaa Kauhavalta 23.8.
Mitä tapahtuu, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alusta? Muuttuuko minun arkeni jollain tapaa? Millä tavoin hyvinvointialuetta valmistellaan loppuvuonna 2022 ?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin on luvassa vastauksia tulevan syksyn...













