PESIS |Vimpelin Vedon Elmeri Anttila ja Mansen Henna Peltokangas ovat Superin heinäkuun pelaajat

0
Palkittu Elmeri Anttila iskee Vedolle juoksuja (JK/K-Media)

Vimpelin Vedon Elmeri Anttila on valittu ensimmäistä kertaa urallaan Superpesiksen kuukauden pelaajaksi. Naisten puolella vastaavan kunnian saa tamperelaisen Manse PP:n Henna Peltokangas. Ykköspesiksessä heinäkuun pelaajina kunnostautuivat Haminan Palloilijoiden Henri Heikkilä ja Kajaanin Pallokerhon Oona Tuononen.

Tänä kesänä 100. runkosarjan superpesisottelunsa pelannut Elmeri Anttila, 22, on kausi kaudelta noussut tärkeämmäksi vastuunkantajaksi joukkueelleen. Vakuuttava ja kovakätinen koppari johtaa kärkilyöntitilastoa 154 onnistumisellaan. Vedon oman kasvatin heinäkuun tehot 4+9 lyötyä, 16 tuotua ja 75 kärkilyöntiä pitävät sisällään ”pöljän päivän”, kun Anttila iski Saarikentällä kolme kunnaria Hyvinkään Tahkoa vastaan. Heinäkuun pelaaja esiintyi uransa toisessa miesten Itä-Lännessä Tampereella ja oli ratkaisemassa toisen jakson voittoa Lännelle kahdella kotiutuksellaan.

Mansen Henna Peltokangas on 107 onnistumisellaan 20 otteluun naisten Superpesiksen paras kentällemenijä ja erinomainen etenijä tämän jälkeen. Heinäkuun kymmenessä ottelussa Ylihärmän Pesis-Junkkareiden kasvatti toi 21 juoksua ja takoi 65 kärkilyöntiä huimalla onnistumisprosentilla 86,7. Ulkona Peltokangas pelaa illasta toiseen pallovarmaa kopparipeliä.

Kuukauden pelaajan valinta on Peltokankaalle uran toinen. Edellinen tuli syyskuussa 2017, jolloin Manse juhli seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Naisten 60. Itä-Länsi-juhlaottelussa Peltokangas loisti joukkueensa ykköspalkinnon arvoisesti kotikentällään, Tampereen Kaupin uudella stadionilla.

YKKÖSPESIS

Henri Heikkilä kolmannen kerran urallaan kuukauden pelaaja

Kolme kautta Superpesiksessäkin pelannut Henri Heikkilä, 30, on tärkeä ja illasta toiseen onnistuva vastuunkantaja Haminan Palloilijoiden ykköspesisjoukkueelle. Seuran oma kasvatti on purkanut ykköstilannetta onnistumisprosentilla 87,7. Heinäkuussa Heikkilä ylsi neljässä ottelussa palkinnoille sekä merkkautti tilastoihin 13 tuotua juoksua ja 54 kärkilyöntiä.

Valinta Ykköspesiksen kuukauden pelaajaksi on Heikkilälle uran kolmas. Edelliset valinnat ovat elokuulta 2020 ja toukokuulta 2011.

Oona Tuononen on noussut tärkeäksi pelaajaksi Kajaanin Pallokerhon ykköspesisjoukkueelle, joka johtaa sarjan pohjoislohkoa. Vuokatin Vedon kasvatti toi 16 juoksua ja iski 32 kärkilyöntiä heinäkuun kuuteen otteluun. Tuononen palkittiin heinäkuussa kahdesti joukkueensa parhaana ja kahdesti kakkospalkinnolla.

Tässä linkissä kuukauden pelaajat kautta aikain:

 


 

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI