Ympäristövaliokunta kannattaa EU-komission aloitetta suden ja karhun suojelutarpeen arvioinnista.
Valiokunnan lausunto (YmVL 4/2024) valtioneuvoston selvityksestä Euroopan komission aloitteista Bernin sopimuksen muuttamiseksi suden osalta (E 18/2024) ja valtioneuvoston selvityksestä suurpetojen ennakkovaikuttamisesta (E 17/2024) valmistui 25. huhtikuuta. Lausuntoon sisältyy kaksi eriävää mielipidettä, joista toinen on sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän edustajien tekemä ja toinen vihreän ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmien yhteinen. Valiokunta antaa lausuntonsa suurelle valiokunnalle, joka päättää eduskunnan kannan asiaan.
Euroopan komissio käynnisti keväällä 2023 selvityksen suden suojelutarpeesta EU:ssa. Tekemänsä selvityksen perusteella komissio ehdottaa neuvoston päätökseksi EU:n kannan muodostamiseksi koskien Bernin sopimuksen liitteiden II ja III muuttamista. Ehdotuksen mukaan susi siirrettäisiin Bernin sopimuksen liitteestä II (tiukasti suojellut lajit) liitteeseen III (suojellut lajit).
Valtioneuvoston tavoin valiokunta kannattaa aloitetta suden suojelutarpeen arvioinnista Bernin sopimuksessa ja tukee komission ehdotusta EU:n kannaksi suden siirtämiseksi täysin rauhoitetuista lajeista suojeltaviin lajeihin. Valiokunta yhtyy myös valtioneuvoston kantaan EU:n luontodirektiivin liitteiden muuttamisen osalta. Luontodirektiivin muutokseen vaaditaan kuitenkin EU:n jäsenvaltioiden yksimielisyys. Suomen karhukannan vahvan kehityksen takia myös karhun asemaa luontodirektiivin liitteissä tulee tarkastella viimeistään vuonna 2025. Valiokunnan näkemyksen mukaan myös ilves tulee ottaa huomioon jatkotyössä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Bernin sopimuksen muuttaminen suden osalta sekä luontodirektiivin liitteiden tarkistaminen suden ja karhun osalta tarkoittaa sitä, että lajien ympärivuotinen rauhoitus poistetaan ja sen sijaan lajeille säädetään rauhoitusaika. Käytännössä lajeille säädetään rajoitettu metsästysaika ja metsästykseen edellytetään metsästyslain mukaista pyyntilupaa. Lajien vuotuista saalismäärää rajattaisiin ministeriön asetuksella, kuten tähänkin saakka on toimittu karhun kohdalla. Karhun osalta käytäntö muuttuisi siten, että riistakeskus myöntää poikkeusluvan sijasta metsästyslain 10 §:n mukaisen pyyntiluvan.
Valiokunta pitää tieteelliseen tietoon perustuvan kanta-arvion tuottamista välttämättömänä kannanhoidon toteuttamiselle. Kanta-arvion perusteella voidaan asettaa vuotuinen metsästyskiintiö, arvioida kiintiön vaikutus kannan suojelutasoon ja huolehtia kannan säilymisestä suotuisalla suojelutasolla. Kun päätökset tehdään vuosittain, voidaan tarvittaessa reagoida karhukannassa tapahtuviin muutoksiin. Kanta-arvion lisäksi metsästyssaaliista on saatava tarkat yksilöitä koskevat tiedot, kuten sukupuoli ja ikä sekä paikkatiedot. Kannanhoidon päämäärä ei ole pelkästään metsästyksen salliminen, vaan lajien yhteiselon ja elinvoiman varmistaminen tieteelliseen tietoon perustuen. Näin ollen valiokunta pitää suotuisan suojelutason säilyttämistä keskeisenä kannanhoidon lähtökohtana.
Valiokunta toteaa, että suden ja karhun siirtäminen luontodirektiivin 14 artiklan sääntelyn piiriin merkitsee laajempaa mahdollisuutta puuttua alueellisesti kannan kasvusta aiheutuviin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Erityisesti karhukannan kasvusta aiheutuvat ongelmat voivat tulla nopeasti ajankohtaisiksi, mikäli kanta kaksinkertaistuu lähivuosina kannanhoidollisen metsästyksen puuttuessa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan metsästystä tarvitaan erityisesti ylläpitämään karhun ihmisarkuutta, mikä vähentää mahdollisia konflikteja. Lisäksi tavoitteena on säilyttää karhujen tiheys sillä tasolla, että haitat ja vahingot ihmiselle, tuotantoeläimille ja luonnonvaraiselle riistalle säilyvät sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti hyväksyttävällä tasolla.
Suden osalta varaudutaan toteuttamaan vastaavia kannanhoidon tavoitteita edellyttäen, että suden suotuisa suojelutaso tämän sallii. Valiokunta pitää edellä mainittuja kannanhoidon tavoitteita perusteltuina ja korostaa samalla vahinkojen ennaltaehkäisyn tärkeyttä. Valiokunnan käsityksen mukaan metsästys ei voi jatkossakaan olla ainoa suurpetovahinkojen ehkäisyn muoto, vaan vahinkojen torjuntaan sekä vahinkojen korvaamiseen on jatkossakin osoitettava resursseja.
