Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri valitsi uudet työntekijät: Pilvi Kärkelä Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi, Susanne Vähäjylkästä piirin aluekoordinaattori
Kihniöläinen Pilvi Kärkelä (50) on valittu Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Kärkelä tulee tehtävään taloushallinnon yrittäjän tehtävistä. Hän on aiemmin työskennellyt myös Keskustanaisten toiminnanjohtajana Pirkanmaalla ja hänellä on...
Ankkurien omat kasvatit Mikael Penninkangas ja Vili Siltala ovat kirjoittaneet jatkosopimukset Alajärven Ankkurien kanssa!
Mikael Penninkankaan sopimus on kaksi vuotinen ja Vili Siltala jatkaa sinikeltaisissa 1+1 vuotisella sopimuksella.
Mikael on erittäin tärkeä palanen tulevaan Superpesisjoukkueeseen. Sisäpelissä Mikael on vaarallinen vasemmalta lyövä pelaaja. Nopeus on myös kunnossa,...
Alajärven kaupungin kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle paikkakunnalla syntyneelle tai siellä asuvalle henkilölle, työryhmälle, yhdistykselle tai yhteisölle, tunnustuksena em. paikkakunnan kannalta merkittäväksi katsottavasta kulttuuriteosta tai -työstä.
Ehdotukset ovat luonteeltaan neuvoa antavia, ja lopullisen päätöksen tekee Alajärven kaupungin sivistyslautakunta. Kulttuuritoimija ei voi esittää itseään palkinnon...
Eräitä kunnanvaltuuston päätöksiä kokouksesta 10.10.
Kraatterijärven Geopark yhdistyksen toiminnan periaatteet
Päätösesitys/Hj:n esitys
Kunnanhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä periaatteet sopimuksen toiminta- ja rahoitusmalliksi ja esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään erilliset sopimukset määrärahoista ja ostopalveluista, edellyttäen, että Vimpelin kunta ja Ähtärin eläinpuisto Oy hyväksyvät vastaavat...
Heikki Mäkipää
Hokkaidolla ja Suomella on paljon yhteistä. Vuosikymmenten varrella erilaisissa yhteyksissä ovat suomalaiset tulleet tutuiksi hokkaidolaisten kanssa niinkin hyvin, että Finnairilla oli suora lentoyhteys Hokkaidolle. Molemmilla on ankarat talviolosuhteet, mutta erityisen yhteyden välillemme luo tapahtuma yli 230 vuotta sitten, jolloin Adam Laxman solmi suhteet...
Luontokuvamme karhuvideo on kuvattu Lappajärven ja Evijärven rajaseudulla, Koirasaaressa.
Emon nimi on Laikku. Kummallaakaan, kahdella veikeällä ja uteliaalla "nallukalla", ei ole vielä nimeä. Pennuista emme osaa sanoa ovatko ne tyttöjä vai poikia vaiko molempia. Ehdota nimet pennuille ja lähetä ne J-Pnewsiin, vaikka alla olevaa kommenttikenttää...














