JPOP  jäsenistövaali_2025
Maanantai 10.11.2025 | Martti
Ähtäriläinen kansanedustaja ja Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) on tyytyväinen, että Kuusiokuntien ja Järviseudun seutukunnat ovat mukana Työ- ja elinkeinoministeriön uudessa EU:n aluetukiesityksessä. - Olemme jääneet aikaisemmin matalampien tukien alueeksi, kun maakuntarajan takana vastaavan kokoiset Keski-Suomen kunnat ovat saaneet korotettua tukea. Nyt tämä asia...
Omikron-aalto ei ole vielä laantunut Etelä-Pohjanmaalla. Koronaan sairastuneita on kaikissa ikäryhmissä. Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve jatkuu korkeana etenkin terveyskeskusten vuodeosastoilla mutta myös keskussairaalassa. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla terveydenhuollon pcr-testillä yhteensä 1042 koronatartuntaa, joista 409 viime viikonlopun aikana. Varmennettujen tartuntojen kokonaismäärä on nyt 17 126....
PTV-pikkujouluvaraukset 2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Ähtärissä vietettiin aurinkoisessa ja nolla-asteisessa kevätsäässä Karhujen Kevätriehaa tänään, sillä karhuperhe on herännyt. Ruskeakarhut käyvät tavallisesti nukkumaan marras-joulukuun vaihteessa pakkasten tulosta riippuen. Ähtäri Zoon karhut ovat heränneet yleensä maaliskuun puolessa välissä. Kuten nukkumaanmenoonkin myös heräämiseen vaikuttaa kevään eteneminen ja erityisesti lämpötila. Vuonna 2006 karhut heräsivät...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Ainakin meille miehille on kovin tuttua, että erilaiset kamppeet ja ym. ovat siellä sun täällä. Silloin kun työkaluja, ruuvia, muttereita ja muita tarvitsee ne ovat hukassa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Sen kyllä tiedostetaan, että jossain sellainen minulla kyllä on. Mutta sitä ei varmuudella hoksata...
Yli kaksikymmentä vuotta kansalaisopistoissa kuvaamataidetta ja posliinimaalausta opettanut Sirpa Katajalla on monipuolinen näyttely Soinin kirjastossa. Maisemaa ja ihmisiä sekä abstraktia taidetta maalavalla Sirpa Katajalla on kuvataiteen tekemisellä neljäkymmenen vuoden kokemus. Työ kansalaisopistossa jatkuu ja oppilaita riittää lisääntyvässä määrin. Taiteilija Sirpa Kataja tekee maalaustyönsä öljyväri- akryyli-...
Ähtärin Eläinpuisto Oy:n viestintä- ja markkinointipäälliköksi on valittu FM  Katri Rantala. Hän on ähtäriläislähtöinen ja ollut opiskeluaikoinaan kausityöntekijänä eläinpuiston eri palvelupisteissä.  Rantala aloittaa tehtävässään 14.3. ja tekee aluksi etätyötä. Vastaavassa tehtävässä työskennellyt Lea Lahtinen jää eläkkeelle kesäkuun lopussa. Kiinnostusta tehtävää kohtaan oli kiitettävän paljon, kovatasoisia...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
sumu
-3.4 ° C
-2.8 °
-3.4 °
96%
0.5kmh
100%
ti
2 °
ke
7 °
to
8 °
pe
1 °
la
-1 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450