Etelä-Pohjanmaan Koronanyrkki kokousti 2.8.
Etelä-Pohjanmaan tartuntatilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan. Alueellinen yhteistyöryhmä päätti, että sairaanhoitopiirin alue asetetaan kiihtymisvaiheeseen.
Sairaanhoitopiirissä todettiin menneellä viikolla 45 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 1019. Suuri osa tartunnoista tulee nyt yökerhoista, pubeista, festareilta, juhlista, pääkaupunkiseudulta ja muualta Suomesta. Lisäksi tartuntoja tulee perheenjäseniltä...
Pentti Hautala/ J-Pnews
ALAVUS/ TÖYSÄ
Eläkeliiton Töysän yhdistyksen virkistyspäivän vietto siirrettiin vapusta heinäkuun loppuun. Mutta suosiota siirto ei varmastikaan vähentänyt, kun Töysä-talon eteen kokoontui yhdistyksen kirjanpitovastaavan, tarjoilulippuja jakaneen Kari Kallion laskennan mukaan 149.
Tuurilainen Jussi Suni oli keittänyt kehuja osakseen saaneen lohikeiton kotonaan kenttäkeittimellä. EL-Töysä tarjosi sen...

Multialla sattui hieman kello viiden jälkeen sunnuntaiaamuna liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui kolme henkilöä ja menehtyi yksi.
Poliisi sai sunnuntaina (1.8.) noin kello viiden aikaan aamulla ilmoituksen vakavasta liikenneonnettomuudesta Multian Kouluniemessä Keskustiellä.
Sisä-Suomen poliisin mukaan henkilöauto oli törmännyt kylki edellä vauhdilla puuta päin. Ajosuunta oli Keuruun suunnalta kohti...
Poliisin valvonnan kohteena on erityisesti Sisä-Suomen pienemmillä teillä liikkuvien kuljettajien ajokunto.
Kesäaikaan liikutaan paljon mökkimaisemissa, joissa oleiluun saattaa kuulua alkoholin käyttö. Valtakunnallisen valvontajakson ajan 2.-8.8.2021 Sisä-Suomen poliisi valvoo kuljettajien ajokuntoa vesillä ja erityisesti kesäasutukselle johtavilla teillä.
- Päiviä jatkuneen tasaisen alkoholinkäytön seurauksena olo voi tuntua ajokykyiseltä,...
Pentti Hautala/J-Pnews
Alavus/Töysä
Monta erikoista tapahtumaan ja eläinten sekä lintujen leikkiä luonnossa liikkuessa olen minäkin vuosikymmenien aikana saanut ihailla. Myöskin paljon hämmästellä, ihmetellä ja ihastella. Niin iloisia kuin myös murheellisiakin tapahtumia.
Tämän kesän pitkät helteet ja kuumat aurinkoiset päivät ovat muuttaneet luontoa ja luonnossa elävien elämää monella...

Soinin Luonto- ja Erämessut käynnistyvät jälleen la 7.8. klo 10-18
Ohjelma
00.15 Nuoret ja Metsästäjäliitto, Veli Kujala (Nuotiopiiri)
10.30 Kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju ja ympäristösihteeri Jukka Kotola (Nuotiopiiri)
11.00 Messujen avaus, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (Lava)
11.15 Metsästyskoirien rotuesittely
11.30 Petri Ristiniemi, Haukkamaa Adventures (Nuotiopiiri)
12.00 Mikko "Peltsi" Peltola (Lava)
12.45 Maastopyöräily...