Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tiedottaa
Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän mediatiedote 28.1.
Järvi-Pohjanmaan alueella on edelleen todettu kiihtyvällä tahdilla koronatartuntoja. Väestön testaamista on edelleen pystytty toteuttamaan sekä tartunnanjäljitys toimii hyvin. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri antoi...
Linja-ja henkilöauto kolaroivat risteyksessä Kuortaneella
Eteä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Kuortaneen yksikkö sai tiedon tieliikenneonnettomuudesta tänään aamulla kello seitsemän aikaan.
Onnettomuudessa osallisena olivat henkilöauto ja linja-auto. Kolaripaikka sijaitsee Lehtimäentiellä Kuortaneen Leppälänkylällä.
E-P:n pelastuslaitoksen päivystävä...

Maidonkeruuautot tankataan hakureissulla tilan tuottamalla biopolttoaineella
Arla, One1 ja SEO valmistelevat nesteytetyn biokaasun tuotantoa maitotiloilla – Tikan Maatila Kurikassa tavoittelee 600 000 diesellitraa vastaavaa määrää biokaasua vuodessa.
Meijeriyhtiö Arla Suomi, energiapalveluja...
Pihoissa bongataan viikonvaihteessa – linnuilla riittää nyt marjaherkkua
Pentti Hautala/ J-Pnews
ALAVUS/ TÖYSÄ
BirdLife Suomen, vuodesta 2006 alkaen on tarkkailtu ja tilastoitu lintuja tuhansilla suomalaisilla pihoilla. Kyseessä on pihabongaus, jossa taas tarkkaillaan lintuja 29.-30.1.
Lintuja...
Liisa Asialasta uusi kirjastotoimenjohtaja Virroille
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain sivistyslautakunta on valinnut yksimielisesti keskiviikkona (19.1.) uudeksi kirjastotoimenjohtajaksi FM Liisa Asialan. Liisa Asiala toimi tällä hetkellä Ylistarossa/ Seinäjoella vastaavana kirjastonhoitajana.
Ennen nykyistä...
KUUSIOLINNA TERVEYS | Jatkossa koronatartunnan saaneelle ei eristyspäätöstä
Ohjeet toiminnasta koronatartunta ja -altistumistilanteessa ovat päivittyneet. Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri ja maakunnan yhteistoiminta-alueet ovat linjanneet, ettei enää tartunnan saaneita jäljitetä eikä heille tehdä erikseen eristys-...
EPSHP tiedottaa | Koronapositiivisten eristyskäytännöt ja altistuneiden karanteenikäytännöt muuttuvat Etelä-Pohjanmaalla
Useiden muiden sairaanhoitopiirien tavoin myös Etelä-Pohjanmaalla luovutaan 26.1.2022 lähtien laajamittaisesta eristys- ja karanteenipäätösten tekemisestä.
Omikron-virusmuunnoksen nopea leviäminen on moninkertaistanut koronatartuntojen määrän lyhyessä ajassa. Omikron tartuttaa...
Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän tuorein tiedote
Järvi-Pohjanmaan tilanne on mennyt heikompaan suuntaan viime viikon jälkeen. Koronatartuntoja on esiintynyt kiihtyvällä tahdilla, mutta olemme edelleen saaneet toteutettua koronatestaamista ja tartunnanjäljitystyötä.
Myös asukkaiden tekemistä...
Kuortaneen kunnan teknisen lautakunnan päätöksiä
Kuortaneen kunnan teknisen lautakunnan eräitä päätöksiä kokouksesta 18.1.
TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUKSET JA TARKASTAMINEN VUONNA 2022
Kuortaneen kunnan hallintosäännön 118 § mukaan lautakunnan kokoukset pidetään lautakunnan päättäminä...
Maanvuokraussopimuksia uusittiin Virroilla
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT
Virtain kaupunginhallitus käsitteli maanantaina 24.1. kahden maanvuokraussopimuksen uusimista.
Virtain Hevosystäväin Seura oli esittänyt vuokrantarkistusta sellaiseksi, että vuosivuokra olisi 100 €/vuosi, kun aiempi vuosivuokra...
Kolumni | Pienet paikkakunnat eivät arvostaneet omiaan.
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Aluevaalit olivat yllätyksiä täynnä. Ei kuitenkaan siinä suhteessa ollut yllättävää, että vaalien kiinnostavuus jäi ennätyksellisen alhaiseksi. Näin ennustettiin jo ennakkoon.
Koko Suomessa tulos olikin...
Etelä-Pohjanmaalla yli 2200 tartuntaa viime viikon aikana – Nyrkin suositukset jatkuvat ennallaan
Etelä-Pohjanmaan koronaluvut jatkuvat noususuunnassa. Omikron-virusvariantti leviää väestössä laajalti.
PCR-testillä varmistettuja tartuntoja tulee ilmi kaikenikäisillä, eniten 10–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Viime viikon aikana maakunnassa todettiin yli 2200 uutta...
Virtain kaupunki ei saanut ainuttakaan edustajaa Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT
Virroilta ei yltänyt yksikään ehdokas ensimmäisissä aluevaaleissa Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon.
Lähimmäksi valtuustopaikkaa ylsi keskustan Reijo Koskela. Yrittäjä ja Virtain kaupunginhallituksen puheenjohtaja Koskela keräsi...
Valituista aluevaltuutetuista jopa 77 prosenttia istuvia kunnanvaltuutettuja
Aluevaalien ennakkotietojen mukaan valituista aluevaltuutetuista jopa 77 prosenttia on istuvia kunnanvaltuutettuja.
Ilman aluevaltuutettua jääviä kuntia on ennakkotietojen mukaan 16 prosenttia eli 51 kuntaa. Näistä 40...
Akkojärvi-hiihtoa piristi pakkanen
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Töysän Talsijoiden järjestämässä Akkojärvi-hiihdolla käynnistetiin tämän vuoden laturetket lauantaina. Hiihdon toteutumista uhkasi aamulla kipakka pakkanen, kun Töysässä hääräiltiin 20-23-asteen kylmyyteen.
Lauantain vanhetessa kuitenkin...
Hyvinvointivaaleissa valittiin Suomen historian ensimmäiset aluevaltuutetut – kts. alueeltamme valituksi tulleet
Alueeltamme valitut valtuutetut ovat seuraavat:
Keskusta: Sari Palmu, Antti Joensuu, ( Alajärvi), Lasse Anttila, Silja Hiironniemi, (Alavus) Esko Ahonen, (Evijärvi), Ville Ala-aho, (Lappajärvi), Juha-Pekka Keisala, (Soini)...
Nyt äänestämään ! – Kaikille kansalaisille tärkeimmät vaalit
Pentti Hautala
Tämän vuosituhannen alusta alkaen, on neljän eri Suomen hallituksen suunnittelulla valmisteltu sosiaali-, terveydenhuollon ja pelastustoimen kokonaisuudistusta. Yleisesti on tiedostettu ja tiedotettu ensisijaisesti, kyseessä...
Kansallinen hiihtopäivä 29.1. innostaa liikkumaan Ähtärissä ja Lehtimäen Valkealammella
Kansallinen hiihtopäivä lauantaina 29.1. innostaa ihmisiä hiihtämään ja liikkumaan kaikkialla Suomessa. Tavoitteena on saada miljoona ihmistä liikkeelle. On sama, liikutko suksilla, pyörällä, lumikengillä, jalkaisin,...
YKKÖSPESIS | Jaakko Kultalahti siirtyy Ankkurien 2. pelinjohtajaksi
Hetki sitten saamamme tiedon mukaan Alajärven Ankkurien pelinjohtaja Juha-Matti Jaatinen saa rinnalleen toiseksi pelinjohtajaksi Jaakko Kultalahden. Viime kaudella Jaakko toimi Vähänkyrön Viestin Ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana.
Tulen...
JÄRVI-POHJANMAA | Yhteistoiminta-alueen tuorein pandemiatiedote – Alajärvellä koronatartuntoja ja lukuisia altistumisia
J-P:n pandemiajohtoryhmän tiedote 21.1.
Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on edelleen heikko. Riski tartunnan saamiselle Etelä-Pohjanmaalla on nyt suuri. Järvi-Pohjanmaalla tilanne on kohtalainen.
Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Sateenkaaressa Alajärvellä on...
























