Pohjanmaan poliisilla oli erittäin kiireinen koulujen päättäjäisyö. Alkuillasta valvottiin suunnitellusti päihteiden käyttöä koko alueella. Alaikäisten alkoholirikkomuksia kirjattiin useita kymmeniä illan ja yön aikana.
Puolen yön aikaan meno muuttui monin paikoin erittäin levottomaksi mm. nuorten juhlinnan takia ja poliisilla oli välillä useita kiireellisiä tehtäviä odotuksella.
Seinäjoen Tanelinrannassa...
Vaikka kesä vasta tekee tuloaan, on jo saatu lukea surullisia uutisia nuorten liikennekuolemista. Useita onnettomuuksia ja läheltäpiti tilanteita on sattunut myös nuorten mopomiiteissä, sanoo Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Marko Kilpi.
- Mopomiitit ovat laaja valtakunnallinen ilmiö, joihin liittyy ongelmia, joita poliisin on mahdotonta valvoa. Tähän työhön tarvitaan poliisin avuksi mukaan vanhemmat sekä kuntien nuorisotoimi, Kilpi...

Pentti Hautala/J-Pnews
ALAVUS / TÖYSÄ
BirdlLife Suomi järjestää tänä viikonloppuna, 5.-6. päivinä kesäkuuta Pönttöbongaus tapahtuman. Tavoitteena on kerätä tietoja pönnttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lintujen seurantaan.
Osallistujilta kysytään, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muualla tarkkailupaikalla on. Lisäksi sitä, mitä lajeja pöntöissä pesii tai on on...
Uusi viihde- ja tapahtuma-alan toimija Ähtäri Events Oy aloittaa toimintansa
Iloisia uutisia tulee tällä kertaa Ähtäristä, jossa uusi viihde- ja tapahtuma-alan yhtiö Ähtäri Events Oy käynnistää toimintansa avaamalla keskustassa sijaitsevan yökerho Club B52:n perjantaina 4.6.2021. Uusi yhtiö tuottaa ohjelmaa muun muassa Hotelli Mesikämmeneen ja Ähtäri-hallille.
Koronavuosi...
Jarkko Ruohola/ JPnews
Virrat
Luontoaiheisia maalauksia esillä Virroilla
Virtain Koronkylässä asuvan Erkki Alanteen luontoaiheisia maalauksia on esillä kesäkuun ajan kaupungintalon galleria Virinässä. Runsaan 50:n taulun aiheet Erkki Alanne on ammentanut lähinnä kotiympäristön luonnosta sekä isänsä synnyinseudulta Pihlajavedeltä ja Multialta. Hän on kertomansa mukaan täysin itseoppinut kuvataiteilija.
- Kantapään...
Tänään iltapäivällä heti kello neljän jälkeen sattui tieliikenneonnettomuus Alajärven Kurejoella Hauta-ahon tiellä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä oli henkilöauto suistunut menosuunnassaan kapeassa tien kohdassa peräosa edellä syvähköön ojaan.
Matkassa oli kaksi keski-ikäistä naista ja yksi keski-ikäinen mieshenkilö. Toinen naisista jouduttiin auttamaan pelastustoimen avulla ulos autosta ja paareilla...