JuhannusVirrat – tapahtuma veti aattona Perinnekylään 4000 kävijää

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat JuhannusVirrat-tapahtumaan Perinnekylässä, osallistui juhannusaattona karkean arvion mukaan noin 4000 kävijää. Loistavassa puolipilvisessä, lämpimässä säässä sujunut tilaisuus tarjosi yleisölle  markkinahumua, monipuolista musiikkia, tanhuesityksiä  ja...

Pohjanmaan poliisi tutkii murhan yritystä Kurikassa – kolme otettu kiinni

Pohjanmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella Kurikassa oli perjantaina (23.6.) iltapäivällä vakava henkeen ja terveyteen kohdistunut tehtävä. Tehtävä tuli poliisille iltapäivällä noin kello kahden aikaan. Tehtävällä oli...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024

Töysässä ja Ähtärissä – 40 kerran Köpöteltiin Kesäyössä

Pentti Hautala/ J-Pnews Töysä/Ähtäri Neljän vuosikymmenen aikana tapahtui nyt kolmannen kerran, että Suomen Ladun paikallisyhdistysten, Suomenselän Samoilijoiden ja Töysän Talsijoiden yhteisessä retkeilytapahtumassa ei saanut keittää nuotiolla...

Heikki Koron taidekirja ”Vuosikymmenten värit” – Loistava teos taiteenharjoittajan elämänvaiheista

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Härkösestä lähtöisin oleva Heikki Koro toteutti viime vuonna, jolloin hän täytti  80-vuotta, taidekirjan "Vuosikymmenten värit".  Hän esitteli kirjaansa, sen toteutumiseen liittyviä...

Alakouluikäinen lapsi kuoli Seinäjoen seurakunnan leirikeskuksessa Ähtärissä

Pohjanmaan poliisi tiedotti, että se on aloittanut 21.6. kuolemansyyntutkinnan ja esiselvityksen maanantaina 19.6.2023 seurakunnan leirillä Ähtärin Honkiniemessä sattuneesta tapahtumasta, jossa uimassa ollut 8 -vuotias...
Kesänäyttely 2025 “LUMO

Savola eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajaksi

Keskustan eduskuntaryhmä valitsi ähtäriläisen kansanedustajan Mikko Savolan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajaksi. - Maanpuolustus sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteinen, kaikkia puolueita ja koko kansaa yhdistävä asia. Tartun...

KOLUMNI | Työkyvyttömyyseläkkeelle pärstäkertoimen mukaan?

Pentti Hautala Alavus/Töysä Yleisessä keskusteluissa, ja mielipiteiden vaihdossa on työkyvyttömyyseläkkeelle pääsystä riittänyt porua pitkään. Erityisesti kielteisistä ratkaisuista, ja niiden syistä sekä päätöksen tekijöistä on kirjoitettu ahkerasti. Myöskin...

Perussuomalaiset julkisti valiokuntien puheen- ja varapuheenjohtajuudet

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti tänään perussuomalaisille kuuluvista valiokuntien puheenjohtajuuksista vaalikauden ajaksi. Puheenjohtajat: Hallintovaliokunta pj.Mauri Peltokangas Talousvaliokunta pj. Sakari Puisto Lakivaliokunta pj. Juho Eerola Maa- ja metsätalousvaliokunta pj. Jenna Simula 2 v. / Ritva ”Kike”...

Virtain Perinnekylän Taidetalosta löytyy monipuolista myyntiartikkelia

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Taideyhdistys on jälleen kerran avannut jo vuodesta 2007 kesäisin toimivan Perinnekylän Taidetalon. Talossa on taideyhdistyksen jäsenten myyntinäyttely koko kesän ajan ja tila...

LENTIS | Passari Joel Laakso liittyy betonimiehiin

Esa Kyrönlahti /J-Pnews KYYJÄRVI Kyyjärveläinen KyKy-Betset miesten lentopallon mestaruusliigajoukkue on solminut pelaajasopimuksen kaudelle 2023-2024 passari Joel Laakson kanssa. Joel Laakso on tuttu mies KyKy-Betset joukkueelle jo viimekaudelta, sillä hän...

Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä

Kuortaneen kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 21.6. Valtuustoaloite täyssähköauton hankkimisesta leasing-sopimuksella jatyösuhdepyöräedun käyttöönottamisesta / työsuhdepyörä / täydennystyösuhdepyörä-toimintamalliin Kunnanjohttaja Teemu Puolijoki Päätösehdotus Kunnanhallitus1) päättää että kunnassa otetaan kunnan henkilökunnalle...

Paikallinen Jobwelldone.fi -työnvälityssivusto on valmistunut 

Työnantajia ja työnhakijoita palveleva, paikallinen työnvälityssivusto jobwelldone.fi on nyt käytettävissä. Job well done – osaajia Kuusiokuntiin ja Suupohjaan -hankkeen työnvälityssivusto osoitteessa jobwelldone.fi on valmistunut. Palveluun...

JuhannusVirrat, koko perheen tapahtuma

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Perinnekylässä juhannusaattona (23.6.) järjes-tettävä perinteinen JuhannusVirrat-tapahtuma tulee varmaan jälleen kerran kokoamaan markkinahumun ja monipuolisen musiikkitarjonnan myötä myös lapsiperheitä. Järjestäjien taholta odotetaan kesätapahtumaan saapuvaksi yli 3000...

Virtaintien päällystäminen valmistuu juhannukseksi

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupungin keskustaajaman pääväylän, Virtaintien päällystäminen valmistuu sopivasti ennen varsinaista juhannussesonkia. Näillä näkymin työt saataneen päätökseen tänään keskiviikkona. Tällä kertaa päällystäminen on koskenut väliä...

Puut paloivat jo kärryssä Alavudella

Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus Pitkään jatkunut sateeton sää ja auringon ”porotus” ovat kuivattaneet tehokkaasti puut ja maastot. Tällaiset olosuhteet aiheuttavat jopa yllättäviä ja arvaamattomia tulipaloja. Tiistaina tämän...

Kansanedustaja Antikainen: Suomen ja suomalaisten turvallisuus vihdoin keskiöön

Uuden hallitusohjelman yhtenä painopisteenä on Suomen turvallisuus. Ohjelmaan on saatu tärkeitä kirjauksia, joilla kohennetaan monia turvallisuuteen liittyviä osa-alueita. Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen tulee myös omalta osaltaan...

Soinillinen-festivaalin antimista nautti helteisenä viikonloppuna ennätysyleisö

Viidettä täysimittaista Musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillista vietettiin Soinissa lämpimissä tunnelmissa. Pieni ja intiimi tapahtuma on kasvattanut yleisömääräänsä tasaiseen tahtiin ja tänä vuonna päästiin ennätyslukemiin:...

AUTOURHEILU | Rallin SM-osakilpailu -Itäralli kisattiin Joensuussa 16.–17.6. -Hautamäelle ”torjuntavoitto”

Teksti ja kuvat:Jari Kohonen / J-Pnews JOENSUU Kauden viides ja kesän toinen SM-ralli merkitsi Ville Hautamäelle ja Toni Raiskille sarjajohdon vahvistumista, vaikka tulos ei kaikilta osin...

Ähtärin Keskustan valtuustoryhmä esittää

Valtuustoaloite 19.6.2023: Lasten koulukyyditysten petoeläinohjeistuksen päivittäminen Ähtärin kaupungin strategian mukaiseksi Lasten turvallinen liikkuminen kodin ja koulun välillä on ensiarvoista. Koulumatkaan vaikuttaa paitsi reitin pituus ja...

Reijo Kivijärven kesänäyttely avattu Soinissa

Taide-ateljee Reijo Kivijärvi avasi perinteisen kesänäyttelyn Soinissa. Todella tasokasta taidetta oli esillä. Kivijärven kesänäyttely jatkuu heinäkuun loppuun saakka.                   Taiteilija Reijo Kivijärvi kertoi maalanneensa tänä vuonna...