Raittiustalolla viihdyttiin musiikillisissa iltamissa
Pentti Hautala/ J-Pnews
Hakojärvi
Töysän raittiustalon istumatuolit ja sivupenkin täyttyivät, jokaiselle tarjottujen alkukahvien jälkeen. Samalla alkoi todellisia musiikillisia nautintoja monipuolisesti tarjoava iltamatilaisuus. Illan pääesiintyjä oli 1990-luvulta...
Pörröhännät puuhaavat poikastensa parhaaksi – Kesässä jopa 3 pesuetta
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Orava on tärkeä pörröhäntä Suomen historiassa, maksuvälineenäkin. Joskus muinoin oravannahka merkitsi rahaa, tätä pientä turkiseläintä metsästettiin ja nahkaa käytettiin maksuvälineenä.
Kun valtio ja...
Kuinka monella kunnalla Suomessa on oma nimipäivä
Soinin kunnassa Soinin päivää vietetään tänä vuonna yhdessä Soinin keskustassa, kesäkioskin tontilla, tulevana maanantaina 21.8. klo 15-18.
Ohjelmassa mm. kunnanjohtajan tervehdys, musiikkia, valokuvasuunnistusta sekä kahvitarjoilu....
Kysyntä lisääntynyt-varhaiskasvatukselle halutaan lisää rahaa Virroilla
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin sivistyslautakunta päätti keskiviikkona (16.8.) pyytää kaupunginhallitusta esittämään kaupunginvaltuustolle, että varhaiskasva-tuksen tulosalueelle myönnettäisiin 60.000 euron lisämääräraha vuodelle 2023 perustuen oheisaineiston selvitykseen.
Varhaiskasvatuksen...
Suomenselän kisoissa murenivat henkilökohtaiset ennätykset
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain Urheilijoiden keskiviikkoiltana (16.8.) järjestämissä Suomenselän kisoissa murenivat henkilö-kohtaiset ennätykset roppakaupalla. Ennätystehtailuja avitti aurinkoinen, lämmin sää. Kisoihin osallistui 54 urheilijaa ja lajisuorituksia...
MAHTAVAA! – Soinilaisten muusikoiden ilta lauantaina
Kuudetta kertaa järjestettävä Soinilaisten muusikoiden ilta käynnistyy jälleen huomenna, lauantaina 19. päivä elokuuta. Ensimmäinen bändi starttaa kello 18.30 ja reipas musisointi jatkuu puolille öin.
Esiintymisjärjestys...
Kuortaneen teknisen lautakunnan päätöksiä
Kuotaneen teknisen lautakunnan päätöksiä kokoksesta 15.8.
Ahjontien parantaminen vuodelle 2023
Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta
Kunnan talousarviossa vuodelle 2023 sen investointiosassa on varattu määrärahat Ahjontien parantamiseen.
Kyseisen tien parantamisen...
TULOSSA | Alajärvi MTB maastopyöräilytapahtuma 3.9.
Alajärven VPK:n ja Järviseudun Pyöräilyseuran yhteistyössä järjestämä maastopyöräilytapahtuma järjestetetään sunnuntaina 3.9. Lähtölaukaus kajahtaa kilpailukeskuksena toimivalla Alajärven yleisurheilukentällä kello 12.00.
Tapahtuma kokoaa maastopyöräilyn harrastajia kilpailemaan ja...
Alajärven elinvoimalautakunnan päätöksiä
MUSEOLEHTORIN VIRAN TÄYTTÄMINEN 15.8.2023 ALKAEN
Virkaan haki yhteensä 13 hakijaa, joista haastatteluun kutsuttiin neljä. Haastatteluryhmä kutsui haastatteluun taiteen maisteri Sanna Sarvan, filosofian maisteri Sari Räsäsen,...
Perinteinen Soini-visa tulevana sunnuntaina
Soini-seuran järjestämä perinteinen Soini-visa järjestetään su 20.8.23 klo 15.00 alkaen. Visaan voivat osallistua kaikki halukkaat 2 – 3 henkisin joukkuein. Toivomme osanottajia varsinkin eri...
Kaksi vakavaa tieliikenneonnettomuutta Pohjanmaalla aamupäivällä – pelastustoimi ohjeistaa tielläliikkujia
Tänään (17.8.) aamulla vähän kello kahdeksan jälkeen tapahtui Lapualla Valtatien 16 ja Poutuntien risteyksessä rekan ja henkilöauton kolari. Vaasassa noin kello kymmenen aikaan syöksyi pakettiauto tuntemattomasta...
Suomenselän mallit menestyvät maailmalla
Pitkään jatkunut mallitoimistotyö tuottaa toisinaan myöskin tulosta ja menestystä. Näin on taaskin mallitoimisto Pariss Models`in kohdalla tapahtunut. Toimisto on tuottanut kaunottaria Suomeen ja maailmalle.
Mallitoimisto...
Suomenselän Luonnonystävien retki lauantaina Kauhanevalle. – Maksuton matka kaikille!
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä/Kuortane
Ensi lauantaina 19.8. klo. 10.00 lähdetään Pakkalan linja-autolla jo 36 kerran Suomenselän Luonnonystävien järjestämälle maksuttomalle luontoretkelle. Suuntana on nyt Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto.
-Kyseessä on...
Pohjois-Pirkanmaalle perustettu uusi vapaaehtoisen maanpuolustustyön yhdistys- Virtain seudun Maanpuolustusnaiset ry.
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Pohjois-Pirkanmaalle on saatu uusi vapaaehtoisen maanpuolustustyön yhdistys- Virtain seudun Maanpuolustusnaiset ry. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 5.kesäkuuta 2023 Virtain Vaskivedellä.
Perustajajäseninä paikalla olivat Päivi...
LENTIS | KyKy-Betsetille kolme tärkeää jatkosopimusta – nuoria lupauksia liittyy betonimiehiin
Konkarit Miko ”Mosse” Kostamo, Aivars Petrusevics, Kasper Pennanen. Nuoret Manu Asikanius, Henri Hynnä ja Otto Hautanen.
Miko ”Mosse” Kostamolla alkaa Kyyjärvellä jo seitsemäs kausi. Tämä 2002 syntynyt pelaaja on joukkueen...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 14.8.
Valiokuntien ja viranhaltijapäätösten tiedottaminen/otto-oikeuden käyttö
Kuntalain 92 §:n 1 mom. mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat...
Sää suosi Sepänniemen markkina ja toimintapäivää!
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Tämän vuoden Tohnisen Äijänä palkittu ja 30-vuotta lomakylän Sepänniemen yrittäjänä, päivätyönsä ohessa toiminut Marja-Liisa "Lissu" Pienimäki, sai hymyillä sunnuntaina kilpaa lämpimän auringon...
Töysän raittiustalolle lauantai-iltana!
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Töysän Hakojärvellä, Kettumäentie 18 sijaitsevalla Raittiustalolla on tiedossa, tulevan lauantai-iltana 19.8. klo.18 alkaen musiikillista ja muutakin toimintaa. Tarjolla on viihdyttävää virkistäytymistä ja...
Savola: Vapaan sivistystyön leikkaukset voivat tulla myöhemmin kalliiksi
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) peräänkuuluttaa vakavaa harkintaa hallituksen suunnittelemiin vapaan sivistystyön leikkauksiin. Ennen eduskuntavaaleja jokainen puolue lupasi jättää koulutuksen leikkausten ulkopuolelle. Nyt Orpon hallituksen...
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä
Soinin kunnanhallituksen kokous 14.8.2023. Soinin kunnanhallitus hyväksyi uuden hankintaohjeen sekä tulevan talousarvion ja -suunnitelman laadintaohjeen. Lisäksi hallitus esitti edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi Järviseudun kotouttamisohjelman vuosille...




























