JPOP  jäsenistövaali_2025
Sunnuntai 16.11.2025 | Aarne, Aarno, Aarni
Solarigo Systems Oy on hakenut Kuortaneen kunnasta suunnittelutarveratkaisulla lupaa rakennusluvan hakemi-seen Honkisaaren nevan entiselle turvetuotanto- alueelle aurinkovoimalalle. Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan rakennuslupaa varten Honkisaarennevan aurinkovoimalahankkeesta seuraavaa: Kunnanhallitus pitää hanketta kannatettavana kehityksenä esimerkiksi vihreän siirtymän edistämiseksi. Samalla tulee huomioida kunnan ympäristöpäällikön ja teknisen johtajan suunnittelutarveratkaisua varten antamien lausuntojen mukaisesti pohjavesialueen läheisyys sekä...
Vuonna 2023 liikuntakampanjat ovat matalan kynnyksen liikuntakampanjoita, joihin kaikki voivat osallistua liikkumalla oman kuntonsa mukaan itselle sopivalla tavalla. -Lähdetpä sitten kävelylle, jumppaan, hölkälle tai pyöräilemään, kannattaa muistaa merkitä liikuntakerta ylös kampanjakorttiin. Kampanjakortteja on saatavilla ainakin Alavuden kaupungin neuvonnasta, kuntosalilta ja liikunnanohjaajilta ohjausryhmissä. Kortin voi myös...
PTV-pikkujouluvaraukset 2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltaisessa (20.3.) kokouksessaan kaupunginhallituksen kokoonpanon henkilökohtaisine varajäsenineen jatkuvan entisellään ja samoin valtuuston puheenjohtajiston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston vuosina 2023-2025. Kaupunginhallitus Reijo Koskela (KESK.) puheenjohtaja, Sanna Kangas (Virtain Valtti) 1. varapuheenjohtaja, Mikko Hänninen (SDP) 2. varapuheenjohtaja, Pirjo Ala-Kaarre (PS), Ari Dahlberg (Virtain Valtti), Eila...
KYLÄTALOJEN ENERGIA-AVUSTUSTEN HAKU ON AUKI NYT Suomen Kotiseutuliitto jakaa opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta harkinnanvaraisen avustuksen yhteisöllisille taloille eli seurantaloja omistaville yhteisöille kohonneiden sähkö- ja lämmityskustannusten nousun johdosta. Avustukseen voidaan käyttää enintään 2,3 miljoonaa euroa. Avustus on tarkoitettu seurantalomaisessa käytössä olevia taloja ylläpitävien yhteisöjen tukemiseen vallitsevan...
Koronarokotusten tehosteannoskierrokselle ei ole tarvetta keväällä – rokotusten suoja vakavaa tautia vastaan on väestössä hyvä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei suosittele väestöpohjaista koronarokotusten tehosteannoskierrosta tälle keväälle. Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kuitenkin tehosteannoksia lääkärin tekemän yksilöllisen harkinnan perusteella. Epidemiatilanne on Suomessa tällä hetkellä rauhallinen. Potilasmäärät ovat laskeneet...
Pentti Hautala Toimittaja Lehtien jutuissa- ja mielipidepalstoilla sekä muissa tiedotusvälineissä on viime aikoina esitetty monia kirjoituksia, sekä radiossa- ja tv:ssä sanallisia sanontoja, kuinka valtio jakaa rahaa miljoonia ja miljardeja. Veroina kerättyjä ja velaksi otettuja euroja, ohjataan luvattoman paljon turhiin hankkeisiin ja muiden kuin omien kansalaisten parhaaksi. Se...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
1.1 ° C
1.2 °
0.8 °
97%
1.5kmh
100%
ma
1 °
ti
-3 °
ke
-4 °
to
-3 °
pe
-5 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450