Alavuden kaupunginvaltuuston päätöksiä
Alavuden kaupunginvaltuuston päätöksiä 13.12.2021
Talousarvion 2021 käsittelyn yhteydessä kaupunginvaltuusto kävi keskustelun kouluverkkolinjausten jatkotyöstämisestä.
Vuoden 2022 talousarvioesitykseen muutoksia ei sisälly. Vuoden 2023 talousarvion valmistelun osana tullaan tekemään...
Virroilla jouduttiin äänestämään kuntastrategiasta vuosille 2022-2025
Jarkko Ruohola /J-Pnews
VIRRAT
Virtain kaupunginvaltuusto joutui äänestämään kuntastrategista vuosille 2022-2025 vuoden viimeisessä kokouksessaan maanantai-iltana (13.12.).
Pentti Tikkanen (kok.) piti tärkeänä kuntastrategian toteumisen kannalta
kaupungin väkiluvun pysymisen mahdollisimman...

EPSHP | Omikron-virusmuunnos saapui Etelä-Pohjanmaalle – ensimmäinen tartunta todettu
13.12.2021 kokoontunut Nyrkki totesi Etelä-Pohjanmaan jatkavan koronapandemian leviämisalueena. Tartuntojen määrä on edelleen korkealla.
Alueella voimassa olevat rajoitukset ja suositukset pysyvät kuitenkin toistaiseksi ennallaan.
Maanantaina 13.12. sairaanhoitopiiri...
Anne Matokangas Alajärveltä on Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin uusi puheenjohtaja
Alajärveläinen kaupunginvaltuutettu Anne Matokangas valittiin Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokouksessa Kauhavan Ylihärmässä piirin uudeksi puheenjohtajaksi äänestyksen jälkeen.
Matokangas sai jo ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolet tarvittavista äänistä,...
LENTIS | Kyky-Betset mursi Murikat ja palasi voittojen tielle 3-1.
KyKy-Betset vs Murikat 3-1 (18-25,25-14,25-17,25-20)
FIN-20 Kuortaneen maajoukkuevalmennuskeskuksesta tarjosi hyvän vastuksen ja joukkueet kohtaavat pikapuoliin toistamiseen tammikuussa samassa Kykyn kotisalissa.
Lentopallon miesten ykkösarjan sunnuntaikierroksen ottelussa viikonloppuna...

Vuorenmaan rinteet auki pitkän tauon jälkeen
Monen vuoden jälkeen on Soinin Vuorenmaahan löytynyt uudet nuoret yrittäjät jatkamaan perinteistä Pohjanmaan nopeinta rinnehiihtokeskusta.
Avajaiset tapahtuvat lauantaina 18. joulukuuta, mutta rinne on jo auki...
Virtain Pukkivuori avattu laskettelukauteen
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT
Tälle kaudelle Virtain Pukkivuori avasi rinteensä iltahämärässä perjantaina (10.12). Rinteiden laskettelutoiminnasta vastaa alkaneellakin kaudella Virtain Kiekko-Karhut ry. Käytössä on puolitoista rinnettä.
Seuran...
Kansanedustaja Mikko Savola kysyy tuulivoimayhtiöiden kiinteistöveroista
Tuulivoimayhtiöiden maksamissa kiinteistöveroissa kymmenien tuhansien erot - Kansanedustaja Mikko Savola jätti asiasta kirjallisen kysymyksen.
Miten hallitus seuraa ja varmistaa, että tuulivoimaloiden kiinteistöverotusarvon määräytyminen tapahtuu oikeudenmukaisesti...
Soinilaisen taiteilijan Tytti Jousmäki-Majalahden näyttely Soinin kirjastossa
Tytti Jousmäki-Majalahden " Mielikuvia" on näyttelyn teema ja aiheina ovat muun muassa maisemat, lapset ja eläimet, joten aihepiiri soveltuu erinomaisesti Soiniin.
Tytti Jousmäki-Majalahti on piirtänyt pienestä...
Kaupungeissa ja kylillä – Nyt saamme taas lukea joululehtiä
Pentti Hautala/ J-Pnews
ALAVUS/ TÖYSÄ
Nyt on taas se aika vuodesta, kun saamme nauttia vuoden pimeimmästä ajasta ja pakkasista.
Myöskin oikein perinteisesti lumesta, hiihdosta, joulun odotuksesta ja...
Lasten leikit ja laulut kuuluvat joulunaikaan
Pentti Hautala/ J-Pnews
ALAVUS/ TÖYSÄ
Erilaiset joulunavaukset ja juhlat sekä hengelliset tilaisuudessa, tuovat mukavasti virkistystä sekä valoakin pimeimmän vuoden aikana.
Joulun tuloa on juhlittu koronasta huolimatta melkein...
Savola: Joululahjarahapotti auttaa alueen hankkeita
Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola on tyytyväinen maakunnalle eduskunnan niin kutsutuista joululahjarahoista löytyneille euroille ensivuodelle.
Eduskunta jakaa vuosittain noin neljäkymmentä miljoonaa euroa talousarvioaloitehankkeisiin ympäri Suomen eduskunnan...
Nelimarkka-museon näyttelyt vuodelle 2022 on julkistettu
Nelimarkka-museossa nähdään vuoden 2022 aikana nuorta eteläpohjalaista taidetta, professori Riitta Nelimarkan uusimpia teoksia sekä laaja uskonnollisten aiheiden näyttely.
Näyttelyvuoden avaa Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija 2021-kilpailun...
Alajärven talous kääntymässä ylijäämäiseksi!
Talousarvio 2022 – Alajärven talous kääntymässä ylijäämäiseksi!
Alajärven kaupungin talousarvion laadintaa vuodelle 2022 on sävyttänyt koronaepidemia ja talouden tasapainottaminen. Hallintokunnille on annettu tiukat määräraharaamit...
JÄRVI-POHJANMAA | Pandemiajohtoryhmän tuorein tiedote 9.12. – yksittäisiä uusia koronatapauksia
Järvi-Pohjanmaan alueella on viime viikkoina tullut yksittäisiä uusia koronatapauksia, joihin ei ole liittynyt laajoja altistumistilanteita. Altistuneet on jokaisessa tapauksessa kartoitettu ja tarvittaessa asetettu karanteeniin...
Kirjastotoimenjohtajan hakua jatketaan Virroilla
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT
Virtain kaupungin sivistyslautakunta päätti keskiviikkona (8.12 ) jatkaa vielä kirjastotoimen-johtajan hakua. Väliaikaiseksi kirjastotoimen-johtajaksi (1.1.-28.2.2022) valittiin kirjastonhoitaja Heidi Leo.
Hänelle maksetaan tuona ajanjaksona 2.950...
Kuortaneen kunnahallituksen päätöksiä
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä 7.12 kokouksesta
KUNNAN EDUSTAJAT KUUSIOKUNTIEN SOSIAALI- JA TERVEYSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEEN 17.12.2021 KLO 17:00
Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän perussopimuksen mukaan ylintä päätösvaltaa käyttää kuntayhtymässä yhtymäkokous....
Alajärven evlsrk | Koronapassilla Kauneimpiin joululauluihin Alajärven kirkossa
Koronapassi on käytössä Alajärven seurakunnan Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa Alajärvellä su 12.12. klo 18 Alajärven kirkossa.
Koronapassi tarkistetaan kirkon ovella 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
Koronapassin saa tulostettua Omakannasta osoitteesta kanta.fi tai sen...
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 7.12.
KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VAALIT 2021
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toimittaa kuntaliiton valtuuskunnan vaalin Vimpelin kunnan osalta.
Hyväksyttiin.
ALUEVAALIEN 2021 ULKOMAINONTA
Kunnanhallitus ilmoittaa, että vuoden...
Kolumni | Nyt kaivataan ryhtiliikettä – korona kasvaa kovasti Alavudella
Pentti Hautala
ALAVUS/ TÖYSÄ
Nyt on viimeistäänkin aiheellista todeta, että me alavutelaiset tarvittaisiin jonkinlaista ryhtiliikettä, koronaviruksen karttamisessa. Tällaisen ryhtiliikkeeseen julistamisen pyyntöä puolustaa se, että Alavudella on...