Energiequelle mukaan Puolan markkinoille

Poznań on yhtiön 20. toimipaikka. Suomessakin uusiutuvaa energiaa kehittävä Energiequelle on hankkinut toimiston Poznańissa ja laajentaa toimintaansa täten myös Puolan aurinko- ja tuuli-voimamarkkinoille. Puolan tytäryhtiön...

Pelti rutisi ja kumit kirskuivat | Crazy Drivers Stunt Show kiinnosti satoja

Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Tuuri Kolmena eri iltana saatiin ihastella ja jännittääkin Keskisen kyläkaupan kentällä, kun seurattiin moottoripyörien ja autojen huimaa, taidokasta temppuilua. Katsomo täyttyikin joka ilta, kun...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024

SYKSYÄ KOHTI | Alajärven liikuntapalveluiden liikuntaryhmiä käyntiin syksyllä

Aikuisten alkeisuimakoulu aloittaa liikuntapalveluiden syksyn ryhmäliikunnat jo ensi viikolla. Aikuisten alkeisuimakoulu pidetään terapia-altaassa ja tarkoitettu uimataidottomille aikuisille. Tavoitteena uimakoulussa on totutella veteen ja oppia...

Martta Valkeuden taidetta Soinin kirjastossa

Soinilaislähtöisen musiikin maisterin, Martta Valkeuden kuvataidetta on esillä Soinin kirjastossa 28.8. saakka. Martta Valkeus on harrastanut lapseta pitäen sekä musiikkia, että kuvataidetta. Musiikki valikoitui ammatiksi...

Oulun Kärpät pelaa harjoitusottelun KalPaa vastaan Virroilla

Liigan jääkiekkojoukkue Kärpät treenaa ensi viikolla Virroilla ja torstaina 11.8.2022 pelataan liigan harjoitusottelu Virtain jäähallissa, jolloin Kärpille vastustajaksi saapuu Kalpa. Erinomaiseksi muodostunut yhteistyö Virtain Kiekko-Karhujen...
KyKy – Raision Loimu

Mikko Savolan tervehdys Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran 70 – vuotisjuhlassa

(Kansanedustaja Mikko Savolan puhe tilaisuudessa) Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran 70 vuotta ansiokasta toimintaa metsästyksen, riistanhoidon, kenneltoiminnan ja ammunnan parissa on kunnioitettava saavutus. Kiitoksen tästä ansaitsette...

Virtain Torisevalla ratkottiin SAUL:n polkujuoksun SM-mestaruudet

Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat SAUL:n polkujuoksun SM-mestaruudet ratkottiin Virtain Torisevan maisemissa. Kisaan osallistui lähes 80 juoksijaa Virtain Urheilijoiden hiihto- ja suunnistusjaosto järjestivät lauantaina (6.7.) ensimmäisen kerran Suomen...

”Pompannapit” koolla Tuurissa | Kuortaneen Markku Takalan ”kaappari” kaunein

Pentti Hautala/ J-Pnews Tuuri Pompannapit Finlandian järjestämänä kokoontuivat Fiat autojen pienimmät edustajat menneiltä vuosikymmeniltä Tuuriin, aika-ajoittaisen sateen ja pilvipoutaisen sään sävyttämänä lauantaina. Keskisen Kyläkaupan hiekkakentällä ihasteltavana,...

Hong Kongin koululaiset VR matkalla Lappajärvellä ja aurinkokunnassa

Heikki Mäkipää / J-Pnews VIMPELI Pandemiatilanne on parantunut Hong Kongissa viime kuukausina ja Nordic Baseball Diplomacy hankkeen ystävyyskoulussa Kiinassa oppilaat ovat voineet käydä normaalia koulunkäyntiä viime...

Alavus -mitalli Kolmas Nainen -yhtyeelle

Hyvää ja kaunista Alavudella | Alavus-mitali Kolmas Nainen -yhtyeelle Alavudella vuonna 1982 perustettu, legendaarinen Kolmas Nainen -yhtye juhlii 40- vuotista uraansa konserttitapahtumassa Alavuden montulla 6.8.2022. Tilaisuuden...

Jesse Kaikuranta esiintyy Ylävesien yössä perjantaina 19.8.2922

Perjantaina 19.8.2022 Ähtärissä vietetään viidettä kertaa Ylävesien yö -kaupunkifestivaalia. Upean ohjelman kruunaa Ähtärin oman pojan, Jesse Kaikurannan esiintyminen Kultaisella korilla klo 21.00. Ennen Jesseä...

EPSHP | Tule kysymään ja kuulemaan hyvinvointialueesta!

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelijat lähtevät maakuntakierrokselle. Syksyn aikana järjestetään yhteensä kahdeksan yleisötilaisuutta. Kierros starttaa Kauhavalta 23.8. Mitä tapahtuu, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alusta? Muuttuuko...

Ukrainalaisen kuvataiteilijan Oleksandra Viazinkon näyttely “Transition” kirjaston Galleriatilassa Alajärvellä

Ukrainalaisen kuvataiteilijan Oleksandra Viazinkon näyttely “Transition” on esillä Alajärvenkaupunginkirjaston Galleriatilassa 5.8.-31.8.2022. Teossarjassa kuvat ja teksti yhdistyvät toisiinsa ja tämän yhdistelmän kautta Viazinko tutkii ihmisen...

Riski koronatilanteen pahenemiselle lomien päättyessä

Koronatilanne on kesän aikana ollut aktiivinen Kuusiokunnissa ja lähialueilla. Tartuntojen määrä on ollut erittäin korkealla, mikä on näkynyt sosiaali- ja terveyspalveluissa, vaikka testausohjeiden muututtua...

Tervetuloa Het sitte lukupiiriin Alajärvellä!

Kaikille avoin ja ilmainen Het sitte lukupiiri jatkuu ke 14.9.22 klo 18 Alajärven kirjaston lukusalissa. Tämän kauden teemana ovat esikoisromaanit, julkaisu-vuodella ei ole väliä....

Jalasjärvi, Töysä, Peräseinäjoki ja Soini | Tonkkumien mestaruus kisojen E-P:n parhaat

Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Aktiivisesti ja monipuolisesti toimiva Eläkeliiton Töysän Yhdistys järjesti, puheenjohtajansa Pirkko Kallion johdolla ensimmäiset EP:n, Tonkumien tonkkaanheiton piirin-mestaruuskilpailut. Historiallisessa liikunta tapahtumassa, Iivarin urheilukentällä...

EPSHP | Ilmaisia kursseja ja luentoja mielen hyvinvointiin

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on julkaissut Mielen hyväksi -kurssien sekä Voimaa arkeen -luentojen syksyn ohjelmat. Tarjolla on mielen hyvinvointia tukevia, liikunnallisia ryhmätoimintoja sekä monipuolisia hyvinvointiin, toipumiseen ja...

Kraatterijärven Geopark jatkaa menestystään Japanissa Yokozen kaupungissa

Heikki Mäkipää /J-Pnews VIMPELI Chichibun kaupungissa Japanissa Kraatterijärven Geoparkin näyttely sai osakseen runsaasti mielenkiintoa. Nyt näyttely on siirtynyt seuraavaan kaupunkiin, Yokozen kaupunkiin. Näyttely on osa Nordic Baseball...

Kansanedustajat vaativat merkittäviä muutoksia YEL-esitykseen

Hallitus esittää, että yrittäjät maksaisivat tulevaisuudessa suuremman osan eläketurvastaan itse. Yrittäjien eläketurvaa koskevaa lakiesitystä tulee kansanedustajien Mari Holopaisen ja  Noora Koposen mukaan korjata eduskunnassa. - Mikäli...

Kiinnostavaa katseltavaa – Mikko Paavolan elämäntyö esillä Töysä-talossa

Pentti Hautala/J-Pnews Alavus/Töysä Vuonna 1946 Töysässä syntynyt Mikko Paavola lähti synnyin kunnastaan maailmalle vuoden 1967 syyskuussa. Mikon mielestä muuttosuunta oli tältä alueelta hyvin harvinainen, kun kohteena oli...