EPHYVA | Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle valittu viranhaltijoita
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle on tehty seuraavat henkilövalinnat:
Vastuuyksikköjohtaja (3 virkaa), ikäihmisten asiakasohjaus: Marita Neiro, Sari Lehtola ja Seija Huhtanen
Palveluyksikköjohtaja (2 virkaa), kotihoito: Minna Koskinen ja Riikka...
Sanataiteella hyvinvointia ikäihmisille
Taiteen edistämiskeskus Taike on myöntänyt erityisavustuksen Etelä-Pohjanmaan jaPohjanmaan liittojen sekä KulturÖsterbottenin yhteiselle hankkeelle "Sanataidettaikäihmisille – Ordkonst för äldre".
Ensi vuoden alussa käynnistyvä hanke tulee...

EPSHP | Etelä-Pohjanmaalla edelleen runsaasti syyhyä
Etelä-Pohjanmaan alueella on todettu kuluvan vuoden aikana selvästi aiempaa enemmänsyyhytartuntoja. Uusia epidemioita tulee edelleen ilmi toistuvasti.
Tällä hetkellä koko Suomessa esiintyy hyvin runsaasti syyhyä. Selkeää...
Farmin joulumarkkinoilta joulutunnelmaa
Ähtäri Zoossa laskeudutaan kohti joulua, ja sen kunniaksi järjestetään 10.12.2022 Farmilla tunnelmalliset joulumarkkinat.
Markkinoiden aikaan eläinpuiston ihanan idyllinen kotieläinpiha täyttyy ilolla ja lämminhenkisellä tunnelmalla. Farmin...
Kraatterijärven Geopark hakemus vastaanotettu UNESCO:ssa
UNESCO:n luonnontieteiden ja Geoparkien osaston päällikkö Kristof Vandenberghe on ilmoittanut vastaanottaneensa Kraatterijärven Geopark hakemuksen liittymisestä UNESCOn Global Geopark verkostoon ja sen statuksen käyttämisestä. Verkosto...
Järviseutu-säätiön apurahan saajat vuonna 2022
Järviseutu-Säätiön perinteiset apurahat olivat haettavina 12.9.-31.10.2022 ajan. Hakemuksia saapui ajankohtaan mennessä yhteensä 21 kpl. Säätiön hallitus käsitteli hakemukset varsinaisessa vuosikokouksessa 16.11.2022.
11,5 tuhannen euron apurahat...
Leena Kurikka jatkaa E-P:n Perusnaisten johdossa
Leena Kurikka jatkaa Etelä-Pohjanmaan Perusnaiset ry:n puheenjohtajana ensi vuonna. Asiasta päätettiin yksimielisesti Etelä-Pohjanmaan Perusnaiset ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa Kuortaneella.
Kokousväki valitsi yhdistyksen hallitukseen Merja Ujasen Ylistarosta,
Seija Salmen Ilmajoelta...
Ähtärin Eläinpuiston 50-vuotishistoriikki valmistunut
Ähtärin Eläinpuiston 50-vuotishistoriikki luo läpileikkauksen maamme matkailuelinkeinon syntymiseen. Ähtärin Eläinpuisto täyttää 50 vuotta vuonna 2023. Juhlavuoden kynnyksellä julkistetaan eläinpuiston 50-vuotishistoriikki, joka kuvaa puiston tarinaa...
Karjalan liiton valtakunnallinen talvisodan muistotilaisuus Alavudella
Tilaisuus alkoi Alavuden kirkkopihassa klo 15.00 seppeleen laskulla Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille ja Pyhä- säätiön muistokivelle. Tilaisuudesta seppelpartiot veivät havuseppeleet Alavuden sankarihaudalle ja Töysän...
Virtain Urheilijat jatkaa samalla lajikirjolla
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain Urheilijoiden syyskokous päätti maanantaina (28.11.) hyväksyä muutoksitta vuoden 2023 toiminta-suunnitelman. Seuralla alkaa 94. toimintavuosi.
Ensi vuoden lajikirjo ei poikkea nykyisestä. Mukana ovat...
KOLUMNI | Nykyaika yllättää – seikkailua suurilla seteleillä
Pentti Hautala
Heti aluksi pitää mainita, että olen siitäkin erikoinen ja enemmistöstä poikkeava, kun en omista minkäänlaista pankki- tai luottokorttia. Olen kyllä joskus käyttänyt. Mutta pankkikortti...
Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä
Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 28.11.
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN
Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
- hyväksyy liitteen mukaisen sopimuksen Seinäjoen kaupungin ja naapurikuntien (12 kuntaa) ympäristöterveydenhuollon...
Nelimarkka-museon viikkotiedote
N E L I M A R K K A - M U S E O:
NÄYTTELYT:
•8.10.2022 - 5.3.2023 "Maailman kautta kuljemme - pohjalaistaiteilijoiden näkemyksiä...
Virtain Vaskivedellä pääsee hiljentymään Paimenten polulla
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain Vaskivedellä pääsee jälleen hiljentymään ja rukoilemaankin joulukiireiden keskellä Paimenten polulla.
Nyt kolmannen kerran avattu polku on alun perin, Sirpa ja Jussi Aholan...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä
Lappajärven kunnanhallituksen päätökset kokouksesta 28.11.
Kyrönniemen asemakaavan hyväksyminen
Tekninen johtaja Anne Övermark
Tekninen valiokunta hyväksyy 30.3.2022 päivätyn Kyrönniemen asemakaavaehdotuksen lisäyksellä, että kaavamääräyksen kohtaan sr-3 tehdään lisäys: rakennuksia...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä
Kuortaneen kunnanhallituksen päätökset kokouksesta 28.11.
Vuoden 2023 ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman laadintaohje / Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2024 -2025 taloussuunnitelma
Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) jatkaa...
UU MAMA! Yritysten välisellä yhteistyöllä uusia matkailutuotteita Etelä-Pohjanmaalle
Uusilla matkailutuotteilla matkailijoita Etelä-Pohjanmaalle -yritysryhmähanke on käynnistynyt. Työnimen “UU MAMA” saaneessa hankkeessa ovat mukana eri puolilla Etelä-Pohjanmaata toimivat yritykset, Punaisen Tuvan Viinitila, Kuorasjärven kartano,...
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä
Soinin kunnanhallituksen kokous 28.11.2022
Soinin kunnanhallitus hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025, valtuustokäsittely on maanantaina 12.12. Kunnan tulos poistojen jälkeen on yli 800 000...
LENTIS | Kyky-Betset vieraili Akaa Areenalla – Hurrikaani saapuu toistamiseen Kyy York:iin
Akaa-Volley vs. KyKy-Betset 3-0 (25-20, 25-21, 25-15)
Akaa ei antanut armoa KyKy-Betsetille. Betonimiehet pysyi hyvin mukana pari erää mutta kolmannessa, Mestaruusliigan kokeneempi, Akaa meni menojaan....
ALAJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALKITUT 2022 – Vuoden Urheilija Juhana Karjanlahti
VUODEN URHEILIJA 2022
Juhana Karjanlahti
Perustelut: Juhana voitti suvereenisti M22-sarjan moukarin SM-kullan sekä voitti Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisojen kultamitalin. Hän jakaa omaa osaamistaan myös muille toimien...




























